Thaimaan sotilasjuntta kielsi diktaattorisimulaattorin myynnin maassa / Uutiset / pelaaja.fi

Thaimaan sotilasjuntta kielsi diktaattorisimulaattorin myynnin maassa

4.08.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Keväällä länsimaissa debytoineen Tropico 5 -pelin myynti on kielletty Thaimaassa. Maassa peliä jakeleva New Era -yhtiö on kertonut uutistoimisto Associated Pressille, että pelin on katsottu olevan uhka maan turvallisuudelle.

Pelin julkaisija Kalypso Media on kertonut olevansa pettynyt päätökseen, sillä sarjan aiemmat osat ovat pärjänneet maassa varsin oivallisesti. Julkaisija ja jakelija eivät ole aikeissa kuitenkaan valittaa päätöksestä.

Tropico 5 on uusin osa suosittua kaupunkirakentelusarjaa, jonka eri osia on teemojensa myötä usein kutsuttu myös diktaattorisimulaattoreiksi. Sarjan uusimmassa osassa pelaajat astuvat fiktiivistä saarivaltiota johtavan El Presidenten saappaisiin pyrkien pitämään maan menestyksellisenä läpi usean vuosikymmenen.

Thaimaassa tehtiin vallankaappaus viime toukokuussa, minkä seurauksena maa on ollut viimeisimmät kuukaudet sotilasjuntan hallinnassa.

Lähde: Associated Press, Polygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän lindario kuva
lindario

Pisteet ovelasti valitusta kuvasta! Uutisesta tulikin aivan mieleen, kuinka Chaplinin Diktaattori aikanaan kiellettiin Natsi-Saksassa ja Francon Espanjassa.