The Blue Flamingo on nätti käsityötaitoja juhliva lentoräiskintä

Shelter-pelisarjan parissa viime aikoina työskennellyt ruotsalaisstudio Might & Delight on julkaissut yllättäen kokonaan uuden pelin Steamissa.

18.11.2014 23:45

Ruotsalaiskehittäjä Might & Delight on julkaissut salakavalasti Steamissa kokonaan uuden pelin. Parhaillaan Windows-koneille lataamassa voi käydä The Blue Flamingon, josta hintaa pyydetään viisi euroa.

Might & Delight kiusoitteli uudesta projektistaan aiemmin lokakuussa, mutta vasta virallisen julkistuksensa peli sai tänään tiistaina. Kyseessä on ylhäältä kuvattu arcade-henkinen lentoräiskintä, joka erityisesti pyrkii nousemaan massasta esiin käsin askarreltuja oikean elämän pienoismalleja hyödyntävällä ulkoasullaan. Toki pelin pistejärjestelmässä on myös omat kikkansa, sillä pelaajat voivat joko riskeerata kaiken suuremman pistepotin toivossa tai sitten edetä varoen käyttäen pisteitä oman aluksensa paranteluun.

The Blue Flamingo ei ole ainokainen peli, jota Might & Delightin on tiedetty viime aikoina työstävän. Myös selviytymispeli Shelter 2 on edelleen kehitteillä, joskin sen julkaisu siirrettiin hilajttain syksyltä ensi vuodelle.

Lisää luettavaa