The Masterplan – uusi kotimainen ryöstöpeli

Pieni suomalaisstudio työstää parhaillaan ryöstöpeliä 1970-luvun gangsterielokuvien hengessä.

5.6.2014 13:32
Suomessa tehdään nykyään hillittömästi pelejä ja uusia yrityksiä syntyy tuon tuostakin. Yksi näistä uusista tekijöistä on nelihenkinen Shark Punch, joka työstää parhaillaan The Masterplan -nimistä ryöstöpeliä, jonka vaikuttajiksi mainitaan muun muassa Laser Squad ja Jagged Alliance.
 
Pelissä on tavoitteena tehdä kaikkien aikojen suurin ryöstökeikka. Se sijoittuu Yhdysvaltoihin 1970-luvun alkupuolelle, eli aikaan johon kaikki legendaariset ryöstöelokuvat sijoittuvat. Pelimekaniikkaa on haettu edellämainittujen Laser Squadin ja Jagged Alliancen lisäksi myös alkuperäisistä X-COM -peleistä ja Commandosista.
 
– Tavoitteena on virtaviivaistaa pelikokemusta hieman, ilman että syvyys kärsii. Pelin teema löytyi nopeasti, kun päätettiin ettei haluta liikaa teknisiä härveleitä ja haluttiin käyttää myös elokuvagenreä, jota ei vielä ole tuotu menestyneesti peleihin, kertoo Shark Punchin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Jiri Kupiainen.
 
– Klassisten ryöstöleffojen tapaan homma on todennäköisesti menossa päin mäntyä, jos joku alkaa paukutella.
 
Kupiainen ei ole uusi tekijä pelialalla, sillä hän oli perustamassa vuonna 2010 Rocket Pack -nimistä yritystä, jonka Disney Interactive osti seuraavana vuonna. Myös muut Shark Punchin jäsenet ovat Rocket Packin entisiä työntekijöitä. Studio pitää majaansa sekä Helsingissä että Kaliforniassa.
 
– Lähdin itse Disneyltä noin vuosi sitten. Alunperin oli tarkoituksena tehdä jotain muuta kuin pelejä. Juttelimme tiimin muiden jäsenten kanssa siitä, kuinka olimme juuri pelanneet jotakin 1990-luvun peliä, josta meillä oli kultaiset muistot ja kuinka ankea pelikokemus nyt olikaan.
 
– Sitten tajusimme, että sen sijaan että vain puhumme kuinka nämä pelit olisi voinut tehdä paremmin, niin voisimme oikeasti tehdä niin. Kaikenlaisen testailun jälkeen sitten tehtiinkin jo peliä porukalla ja päätimme virallistaa projektin ja Shark Punch syntyi.
 
The Masterplan on ylhäältä kuvattu taktinen peli, jossa ohjastetaan omaa koplaa, jonka jokainen jäsen omaa erilaisia kykyjä. Kaikki käskytys tapahtuu reaaliajassa, mutta pelin voi milloin tahansa laittaa pause-tilaan, jolloin käskyjä voi antaa rauhassa.
 
Peliä kehitätään tällä hetkellä Windows-, Mac- ja Linux-tietokoneille, mutta tarkoituksena on tehdä se myöhemmin myös konsoleille ja tableteille. Pelattava demo on tulossa kesän aikana ja samoihin aikoihin sen olisi tarkoitus myös ilmestyä Steamin Greenlight-projekteihin.
 
Lisää tietoa löytää osoitteesta: http://sharkpunch.com/.

Lisää luettavaa