The Sims 4 näyttäisi tekevän tuloaan konsoleille loppuvuodesta (päivitetty)

Maxisin suosittu elämäsimulaattori The Sims 4 on vahvistunut konsoleille.

26.7.2017 21:05

Päivitys 26.7. kello 23:45: The Sims 4:n konsoliversiot on vahvistettu virallisesti. Peli saapuu seuraavaksi Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle tosiaan marraskuussa sekä perusversion että lisäsisällöllä kyllästetyn Deluxe Party Packin muodossa.

Alkuperäinen uutinen 25.7.: Maxisin elämäsimulaattori The Sims 4 näyttäisi tuovan vaihtoehtoisen elämän loppuvuodesta myös konsoleille.

Electronic Arts ei ole tehnyt vielä virallista julkistusta, mutta Microsoft listaa kotisivuillaan pelin Xbox One -version olen olemassa ja ilmestyvän 17. marraskuuta. Erillinen Deluxe Party Edition -versio sisältää myös Bilehirmu-, Yötä myöten – ja Eteviä eläinhattuja -lisäsisällöt.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, nähdäänkö The Sims 4 aikanaan myös muilla konsoleilla, kuten sitä edeltänyt The Sims 3.

The Sims 4 päästää pelaajat elämään omaa unelmaelämäänsä ohjaamalla itse luotuja simejä, joita päästään kontrolloimaan muun muassa näiden parisuhteen, asumisen, työskentelyn ja vapaa-ajan vietossa. Tuoreinta osaa on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta maailmalla.

The Sims 4 on pelattavissa pc:llä. Peli julkaistaneen Xbox Onelle 17. marraskuuta.

Lähde: Microsoft

Lisää luettavaa