The Walking Dead ja The Wolf Among Us saapuvat PS4:lle ja Xbox Onelle / Uutiset / pelaaja.fi

The Walking Dead ja The Wolf Among Us saapuvat PS4:lle ja Xbox Onelle

30.05.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Telltale Games on vahvistanut, että sen suositut seikkailupelit ovat tekemässä tuloaan PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Vielä tämän vuoden aikana sekä The Wolf Among Usin ensimmäinen kausi että myös The Walking Deadin kaksi ensimmäistä kautta on tarkoitus saada pelattavaksi uuden sukupolven konsoleille. Ainakin Pohjois-Amerikassa pelit nähdään saatavilla digitaalisen jakelumuodon ohella myös levyllisessä kuosissa.

Samalla Telltale on saanut vahvistettua, että sekä The Wolf Among Usin ensimmäinen kausi että myös The Walking Deadin toinen kausi saavat myös PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä vielä oman levyllisen julkaisunsa. Jälleen kerran on kuitenkin epävarmaa, tarkoittaako tämä Pohjois-Amerikan ohella myös Eurooppaa ja jos tarkoittaa, niin millä aikataululla.

Toistaiseksi sekä The Wolf Among Usia että The Walking Deadia ollaan päästy pelaamaan niin Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla, Windowsilla, OS X:llä kuin myös iOS-laitteillakin. Omaan tahtiinsa pelejä on kehitelty myös PlayStation Vitan ja Androidin suuntaan.

Lähde: Telltale Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Bonzei kuva
Bonzei

Jos vihdoinkin saavat hiottua nykimisen pois, niin kaippa nuo voisi uudestaan ostaa.

Käyttäjän SEPPO-SILAKKA kuva
SEPPO-SILAKKA

Ois aika upeeta jos WD season pass pelittäisi PS4:llä, mutta tuskinpa vaan.