The Walking Dead -kehittäjältä tulossa pelit ja television yhdistävä ”super show”

Telltale Games on saanut merkittävän sijoittajan viihdeyhtiö Liongatesta. Sen myötä Telltale työstää nyt uutta super show -tuotetta, jossa pelit kohtaavat television.

28.8.2015 15:45

Viihdeyhtiö Lionsgate on kertonut tehneensä ”mittavan” sijoituksen seikkailupelikehittäjä Telltale Gamesiin. Sijoituksen myötä Lionsgate-toimitusjohtaja Jon Feltheimer on saanut paikan Telltalen hallituksessa, minkä lisäksi Telltale on ryhtynyt työstämään myös uutta ”super show’ksi” kutsuttua tuotekonseptia.

Super show’n ideana on tuoda yhteen sekä pelit että televisio hieman kotimaisen Remedy-pelitalon Quantum Breakin tapaan. Telltale Gamesin toimitusjohtaja Kevin Bruner on nimenomaan myös korostanut viihdelehti Entertainment Weeklylle, ettei tarkoituksena ole tehdä pelillä varustettua televisiosarjaa tai toisinpäin, vaan osiltaan vahvasti yhtenäinen kokemus.

– Jokainen super show -jakso tullaan julkaisemaan pakettina, joka on suunniteltu niin, että voit kokea sen interaktiivisen ja valmiiksi laaditun osan haluamassasi järjestyksessä, Bruner kuvailee super show’n koostumusta.

Telltale Gamesin ensimmäisen super show’n on tarkoitus olla täysin uusi nimike, eli se ei perustu siis jo johonkin olemassaolevana lisenssiin. Brunerin puheet antavat myös ymmärtää, että super show’n voi päästä kokemaan niin pelikonsoleiden, tablettien, kännyköiden kuin myös tietokoneidenkin välityksellä.

Lionsgate on vaikuttanut aiemmin sekä elokuva- että tv-alalla. Yhtiö on ollut tuottamassa muun muassa niin Nälkäpeli– ja Twilight-elokuvia kuin myös Mad Men– ja Orange is the New Black -televisiosarjaa.

Päivitys kello 19.30: Telltale Games on vahvistanut, että myös Electronic Artsin entinen toimitusjohtaja John Riccitiello on liittynyt yhtiön hallitukseen. Päätoimisesti Riccitiello vaikuttaa nykyisin pelimoottorikehittäjä Unitylla.

Lähde: PR Newswire, Entertainment Weekly

Lisää luettavaa