The Walking Dead -kehittäjien oma Borderlands-peli esittäytyy – katso video / Uutiset / pelaaja.fi

The Walking Dead -kehittäjien oma Borderlands-peli esittäytyy – katso video

13.11.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Telltale Games on julkaissut ensimmäisen kunnollisen trailerin uudesta Tales from the Borderlands -seikkailupelistä. Video tutustuttaa katsojansa erityisesti sekä pelin kahteen päähenkilöön että myös seikkailussa kohdattavaan huumorityyliin.

Videon julkaisemisen ohella Telltale on kuluvalla viikolla vahvistanut myös osan pelin ääninäyttelijäkaartin edustajista. Kuulemaan Tales from the Borderlandsissa päästään ainakin niin Troy Bakeria, Laura Baileyta, Chris Hardwickia, Erin Yvettea, Patrick Warburtonia, Nolan Northia kuin myös Dameon Clarkeakin.

Telltalella tuttuun tyyliin Tales from the Borderlands tulee olemaan viiteen episodiin jakautuva seikkailukokemus. Pelin ensimmäisellä episodilla ei ole vielä tarkkaa julkasupäivää, mutta kehittäjät ovat kuitenkin jo pidemmän aikaa lupailleet, että pelaamaan päästäisin vielä tänä vuonna.

Hankittavaksi Tales from the Borderlands on saapumassa niin Windows- ja OS X -koneille, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin myös iOS- ja Android-laitteille.

Parhaillaan Telltale Games valmistelee myös HBO:n Game of Thrones -televisiosarjaan pohjautuvaa peliä. Myös siitä paljastettiin hiljattain hieman yksityiskohtia.

Lähde: Telltale Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Meinasin kommentoida että sopii tuo graafinen tyyli Borderlandsiin hyvin mutta sitten aivot alkoivat toimimaan. Samoin meinasin kirjoitella että ei nämä TellTalen jutut kauheasti enää jaksaisi kiinnostaa mutta tämähän vaikuttaa paremmalta mitä Wolf ja WD. Ja tuo että "ei jaksa TT jutut kiinnostaa" on sinänsä erikoinen juttu. Pelit kyllä imaisevat mukaansa kun ne aloittaa mutta ensimmäinen kausi WD:sta ei oikein inspaa toiselle kierrokselle, jota siis boksilla teen kun sen alesta ostin. Hyvää kamaa mutta niin kertakäyttöistä.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Tuskin tulee olemaan mitään muuta kuin mainio!

Käyttäjän Nikke kuva
Nikke

Näyttää ihan hyvältä voipi olla että hankintaan menee joskus.

Käyttäjän flimplay kuva
flimplay

Eiks vois yhdistää Borderlands 2 tyylisen räiskinnän ja tällaisen enemmän kerronnalisen pelaamisen? Borderlands 3? Siinä olis uus ja tuore idea, jotain vähän erilaista. Mulle kyllä kelpais, ite en jaksa pelata noita Telltale pelejä koska ei pääse tarpeeksi pelaamaan ja räiskintä taas alkaa pidemmän päälle helposti puuduttamaan niin sekoitus vois olla just hyvä.