Telltale Games on aikeissa jatkaa The Walking Dead -menestyspelinsä tarinaa loppukesästä. Yhtiö on vahvistanut, että niin Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla, Vitalla, tietokoneilla kuin iOS-laitteillakin nähdään heinäkuu-elokuussa uusi episodi nimeltä 400 Days. Samalla Vita saa koko The Walking Dead -pelin ensimmäistä kertaa myös osaksi pelitarjontaansa.

Uusi episodi lyö pelaajat seuraamaan viiden uuden hahmon elämää, joista kunkin pääsee pelaamaan läpi haluamassaan järjestyksessä. Episodiin vaikuttavat sekä aiemmissa jaksoissa tehdyt päätökset, minkä ohella 400 Daysia pelaamalla pelaajat pystyvät vaikuttamaan myös syksyllä alkavan uuden The Walking Dead -pelikauden tapahtumiin.

Vitalla The Walking Dead on tarjoamassa pelaajille mahdollisuuden valita, millä tavoin he haluavat pelata peliä. Luvassa sekä mahdollisuus käyttää tatteja ja nappeja, mutta myös kosketusnäytöllä pelaaminen toki luonnistuu myös.

Lähde: Telltale Games (Twitter), PlayStation Blog

Lisää luettavaa