Tällä viikolla julkaistu The Witcher 3: Wild Hunt on synnyttänyt kärkevää sanailua pelaajien odotuksista ja eri alustojen grafiikkaeroista niin keskustelufoorumeilla kuin pelimediassakin.

The Witcher 3:n takkuilevaa suorituskykyä ja pieniä graafisia puutteita on pyritty korjailemaan päivityksin kullakin alustalla, mutta pelin kehittänyt CD Projekt RED kärsii edelleen erityisesti ennen julkaisua nähdyn kuvamateriaalin ja lopullisen tuotoksen ulkonäköeroihin pettyneiden fanien silmätikkuna. Pelisivusto Eurogamer tenttasi alkuviikosta studion veteraaneja, jotka myöntävät julkaisun menneen tietyin tavoin mönkään.

– Jos ihmiset huomaavat pelin näyttävän erilaiselta kuin ennen julkaisua, emme voi väittää vastaan, mutta muutosten takana on monimutkaisia teknisiä syitä, studion johtaja Adam Badowski selittää.

Badowski myöntää haastattelussa studion valinneen suuremman, paremmin toimivan maailman trailereilla nähtyjen tyyliseikkojen sijasta. Valtava, avoin ympäristö olisi miehen mukaan ollut mahdoton yhtälö julkistusmateriaalin kuvaamiseen käytettyjen valaistus- ja efektiratkaisujen kanssa.

– Emme tienneet silloin, etteivät ne tulisi toimimaan, joten emme varsinaisesti valehdelleet. Jos pelaajat kuitenkin tekivät ostopäätöksensä vuonna 2013 näytetyn materiaalin perusteella, olemme pahoillamme, ja yritämme hyvittää sen jotenkin, lupaa studion perustanut Marcin Iwinski.

Lähivuosina moneen kertaan puidut väitteet konsolien osuudesta pelin pc-version jarruttelemisessa eivät tunnu hetkauttavan muutoin anteeksipyytäväistä Iwinskiä.

– Ilman konsoleita The Witcher 3:a ei yksinkertaisesti olisi tässä muodossaan. Jos olisimme kehittäneet peliä vain pc:lle, olisimme ehkä saaneet siitä enemmän irti graafisesti, mutta meillä ei olisi ollut varaa luoda näin valtavaa, alati kehittyvää maailmaa, Iwinski summaa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa