Julkaisupäiväänsä jo lähestyvästä The Witcher 3: Wild Huntista ripottelee edelleen kuvamateriaalia tasaista tahtia.

Pelistä on saatu jälleen muutama virallinen kuvankaappaus, jotka esittelevät pelin huikeiden luontomaisemien lisäksi hämyisiä pubiympäristöjä uhkapeleineen ja kahnauksineen. Kuvia voi ihailla täydessä koossaan lähdelinkin takaa.

Pelin kehittäneen CD Projekt REDin taannoin YouTube-pelikanaville järjestämästä ennakkotilaisuudesta käteen jäänyt kuvasaalis on myös ehtinyt viikonlopun aikana verkkoon. YouTubesta voi nyt löytää useampia epävirallisia, erilaisia asetuskokoonpanoja yksittäisellä Nvidia GeForce GTX 980 -näytönohjaimella pyörittäviä pelikuvavideoita.

Alle on poimittu kaksi videota ruudulle 60 kuvan sekuntivauhtia syytävää ennakkokatsausta The Witcher 3:n ultra-asetuksiin, joiden laatua YouTube itse valitettavasti verottaa. Videoista saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä peli tulee laatukoneilla näyttämään.

The Witcher 3: Wild Hunt ilmestyy 19. toukokuuta Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lähde: NeoGAF, VG247

Lisää luettavaa