The Witcher -kehittäjä tähyilee jotain uutta ja erilaista tälle vuodelle

CD Projekt RED ei ole aikeissa levätä vuonna 2016. Uuden The Witcher 3 -laajennuksen lisäksi se kaavailee tuovansa markkinoille jotain sille täysin uutta.

10.3.2016 22:46

The Witcher -pelisarjasta vastaava puolalaiskehittäjä CD Projekt RED ei ole mitä ilmeisemmin aikeissa ohittaa vuotta 2016 ilman uuden pelin julkaisua. Yhtiön seuraavien vuosien liiketoimintastrategiaa kuvastava tuore asiakirja on paljastanut, että CD Projekt RED on tutkiskelemassa tätä vuotta varten parhaillaan ”uudenlaista videopeliformaattia”, jollaisen parissa studio ei ole aiemmin työskennellyt.

Tähän mennessä varmaa lähinnä on, ettei mysteeriprojekti ole CD Projekt REDin lähemmäs neljä vuotta sitten jo paljastama scifiroolipeli Cyberpunk 2077. Kyseisen pelin studio on kertonut saavansa ulos aikaisintaan vasta vuonna 2017. Välttämättä mitään toista jättimäistä roolipeliä ei studiolta kannata myöskään vielä odottaa, sillä CD Projektin mukaan se kaavailee saavansa semmoisen ulos myös vasta joskus ennen vuotta 2022.

Oletettavasti mysteeriprojekti on kooltaan samaa luokkaa The Witcher Adventure Game –taktikointipelin ja The Witcher: Battle Arena -MOBAn kanssa. Pian sekin kuitenkin selvinnee varmasti.

Mitä vuoteen 2016 vielä tulee, on studio kuluvan vuoden aikana tuomassa saataville tietysti myös The Witcher 3: Wild Huntin toisen laajennuksen, Blood and Winen. The Witcher -sarjan merkitys CD Projektille onkin edelleen massiivinen, sillä yhtiön mukaan pelisarjan eri pelejä on myyty tähän mennessä nyt yli 20 miljoonaa kappaletta.

Lähde: CD Projekt

Lisää luettavaa