Thief rötöstelee pian myös valkokankaalla

Pitkäikäinen Thief-hiippailusarja muuntuu elokuvaksi.

8.3.2016 09:00

Hiippailuklassikko Thiefin kerrotaan matkaavan valkokankaille.

The Hollywood Reporter -leffajulkaisun mukaan pelisarjan elokuvaoikeudet on yllättäen ostanut suhteellisen nuori tuotantoyhtiö Straight Up Films. Laitoksen tähän asti tunnetuimpiin projekteihin kuuluvat muun muassa Johnny Deppin tieteisjännäri Trancendence sekä Natalie Portmanin tähdittämä länkkäri Jane Got a Gun, joten aivan tumput suorina yhtiö ei kuitenkaan leikkiin lähde.

Elokuvan käsikirjoituksesta huolehtivat näillä näkymin Adam Mason ja Simon Boyes, jotka ovat niittäneet itselleen viime aikoina nimeä muun muassa uskomattomat murska-arvostelut saaneella, Al Pacinon ja Anthony Hopkinsin tähdittämällä Misconduct-lakidraamalla. Leffan kulisseissa hyörii myös molemmat Hitman-elokuvat tuottanut Adrian Askarieh.

Thief-elokuva soveltaa kaikesta päätellen eritoten pelisarjan vuoden 2014 uusioversion teemoja: virallisen kuvauksen mukaan pätkä seuraa mestarivarkaan pyrkimyksiä syöstä ilkeä tyranni vallasta synkässä fantasiamaailmassa. Projekti on kuitenkin vielä lapsenkengissään, eikä siitä ole yllättävää julkistusta lukuunottamatta kuultu vielä lisää.

Lähde: The Hollywood Reporter, PC Gamer

Lisää luettavaa