THQ Nordic repäisi taas: suomalainen romurallikehittäjä Bugbear ja Goat Simulator -tekijät ovat nyt osa samaa perhettä / Uutiset / pelaaja.fi

THQ Nordic repäisi taas: suomalainen romurallikehittäjä Bugbear ja Goat Simulator -tekijät ovat nyt osa samaa perhettä

14.11.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
7

Suomalaisstudio Bugbear Entertainment ja ruotsalainen Coffee Stain Studios ovat siiryneet THQ Nordicin omistukseen. Tähän mennessä itsenäisesti toimineesta Bugbearista THQ Nordic kertoo hankkineensa ainakin näin alustavasti 90 prosentin osake-enemmistön, kun Coffee Stainista se on napannut haltuunsa firman kokonaisuudessaan.

Bugbear sai aiemmin tänä vuonna pitkällisen kehityksen jälkeen Wreckfest-romurallipelinsä valmiiksi pc:lle ja pyrkii tuomaan sen seuraavaksi konsoleille. THQ Nordic on toiminut Wreckfestin julkaisijana. Aikaisemmin suomalaistudio on niittänyt mainetta FlatOut-ajopelisarjan luojana ja Ridge Racer Unboundedin tekijänä.

Coffee Stain Studiosin monet tietänet edelleen parhaiten Goat Simulatorista. Se on yhtälailla tehnyt kuitenkin tornipuolustuskeskeistä Sanctum-sarjaa on sittemmin levittäytynyt myös julkaisemaan pelejä, kuten Deep Rock Galacticin. THQ Nordic saa kaupoissa kaikki Coffee Stainin omistamat pelioikeudet, mutta yhtiö jatkaa toimintaansa silti itsenäisessä muodossa.

Bugbear ja Coffee Stain muodostavat vasta vain osan THQ Nordicin viimeaikaisista hankinnoista. Yhtiö on erityisesti haalinut itselleen haltuunsa runsain määrin varjoon jääneitä pelisarjoja, kuten Alone in the Darkin, Kingdoms of Amalurin ja TimeSplittersin. Peliyhtiö Deep Silverin omistava Koch Media on sekin nykyisin osa samaa perhettä THQ Nordicin kanssa.

Lähde: THQ Nordic (1), (2)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV

RIP Bugbear Entertainment.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90
Lainaus Gta IV

RIP Bugbear Entertainment.

Kai sen voi noinkin ajatella. Tai sitten devit saa nyt huomattavasti enemmän rahaa käyttöön ja voi jatkossa keskittyä enemmän pelkästään pelien tekemiseen.

Käyttäjän Monco Carser kuva
Monco Carser

Goat Simulatorista en koskaan ole välittänyt, mutta toivottavasti Bugbear on hyvissä käsissä. Odottelen Wreckfestin konsoliversiota.

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus Bleach90

[quote="Gta IV"]RIP Bugbear Entertainment.[/quote]
Kai sen voi noinkin ajatella. Tai sitten devit saa nyt huomattavasti enemmän rahaa käyttöön ja voi jatkossa keskittyä enemmän pelkästään pelien tekemiseen.

Toivottavasti antavat Bugbear Entertainmentin tehä omat pelit eikä puutu liikaa.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Gta IV

RIP Bugbear Entertainment.

Näinköhän olisi edes Wreckfestin julkaisu onnistunut ilman THQ Nordicin apua? Vuonna 2016 oli jo läheltä piti -tilanne, jossa verottaja haki studiota konkkaan. Seuraavana vuonna sitten THQ otti Wreckfestin suojiinsa ja nyt koko studion. Olen 99% varma, että ilman näitä peliliikkeita lappu olisi ollut luukulla viimeistään Wreckfestin julkaisun jälkeen.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Jep, kyllä Bugbear nimenomaan tarvitsi jonkin julkaisijan taakseen...toivottavasti tästä vielä studio lähtisi uuteen nousuun, Wreckfestin konsoliversion (sitten kun se vihdoin ja viimein julkaistaan voisi hyvin käydä ostamssa täyteen hintaan, ihan vain jotta tulisi studiota tuettua.

Käyttäjän Topsu1 kuva
Topsu1

Minä aion tukea bugbear yhtiötä ostamalla tuon pelin. Ensi vuonna tietokonelle steamista ja enkä odottaa siitä konsoliversiota.