THQ Nordicin emoalus jatkaa studiohankintojaan – nyt saatiin lisää ruotsalaisvoimaa

Tarsier Studios on vastaisuudessa osa E,bracer Groupia.

20.12.2019 18:06

Embracer Group -nimellä nykyisin kulkeva THQ Nordicin ja Koch Median emoyhtiö ei ole saanut vielä kyllästettyä ostonälkäänsä. Ruotsalaisfirma on tehnyt jälleen yhden studiohankinnan lisäämällä tällä kertaa Malmössä sijaitsevan Tarsier Studion osaksi itseään noin 99 miljoonan kruunun eli sellaisella 9,5 miljoonalla euron kaupoilla.

65 hengestä koostuva Tarsier on ollut olemassa pian jo 15 vuotta. Sen työstämiin peleihin lukeutuvat sellaiset nimikkeet kuin Little NightmaresStatik, Stretchers ja PlayStation Vitan versio LittleBigPlanetista.

Toimintaansa Tarsier hoitaa vastaisuudessa Embracerin aiemmin kesällä hankkiman Goodbye Kansas Game Investin alla saaden tältä taloudellista tukea ja julkaisuapuja. Aiemmin tänä vuonna vahvistettu Little Nightmares II valmistuu silti edelleen Bandai Namcon kanssa suunnitellusti. Ylipäätänsä Tarsierin olisi tarkoitus pitää oma autonominen asemansa.

Tarsierin hankinnalla Embracer kertoo edistävänsä sen jo ennestään vahvaa paikkaa Ruotsi markkinoilla ja nappaa jalansijan Malmön yli 50 muun aktiivisen pelistudion keskuudesta. Goodbye Kansas on sekin ollut jo ennestään ruotsalaista perua, minkä ohella Embracer omistaa omana toimijanaan myös Goat Simulatoria ja Satisfactoria puuhailleen Coffee Stainin.

Lähde: Embracer Group

Lisää luettavaa