Tiesitkö? Näin syntyi Monkey Islandien solvausmiekkailu

"Tiesitkö?" on Pelaajalehti.comin uusi artikkelisarja, jossa kerromme faktoja pelialan, sen ikonien ja tekijöiden taustoista ja salaisuuksista. Sarjan toisessa osassa kerromme, miten Monkey Island -peleistä tuttu solvausmiekkailu sai alkunsa.

1.2.2015 08:30

”Tiesitkö?” on Pelaajalehti.comin uusi artikkelisarja, jossa kerromme faktoja pelialan, sen ikonien ja tekijöiden taustoista ja salaisuuksista.

Taistelet kuin karjankasvattaja! -Sepä sattui, sinä taistelet kuin lehmä!

LucasArtsin vuonna 1990 ilmestynyt kulttipeli The Secret of Monkey Island poiki yhden pelihistorian ikimuistoisimmista sanailuista. Siinä missä solvausmiekkailu kokonaisuudessaan alkaa olla jo käsite, on ylläoleva herjanvaihto kenties tunnetuin yksittäinen osuus. Kyseessä on ensimmäinen loukkaus, jonka merirosvoksi haikaileva Guybrush Threepwood oppii tutustuessaan Mêléesaaren asujaimistoon. Piraatiksi tullakseen Guybrushin on läpäistävä kolme koetusta, joista yksi on paikallisen miekkamestarin päihittäminen.

Pelin suunnittelijan Ron Gilbertin mukaan miekkataisteluita oli pakko saada Apinasaareen, kertoohan se sentään merirosvoista. Toimintakohtauksia hän ei kuitenkaan halunnut muuten kohtuullisen kiireettömään peliin. Inspiraatio löytyi vanhoista Errol Flynnin merirosvoelokuvista. Gilbert kertoo, että rainoissa oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että piraatit solvasivat toisiaan taisteluiden aikana. Se tuntui olevan ratkaisu, joka sopisi myös The Secret of Monkey Islandiin. Kalvan kalistelun sijaan pelaajan tehtäväksi jäi sohia sanan säilällä ja kerätä vastinpareja vastustajien syytämiin loukkauksiin.

Solvauksia oli mukana kirjoittamassa scifikirjailija Orson Scott Card, jonka kynästä on muun muassa tieteisklassikko Ender’s Game. Card kertoo kirjoittaneensa The Secret of Monkey Islandin loukkaukset peruskouluikäisten lastensa kanssa – tölväisyt, joilla Guybrush aloittaa solvausseikkailunsa saaren halki, tulivat kuulemma nimenomaan näiltä.

Lue myös:
Stuff and Things and Monkey Island
Gaming Today’s Exclusive Interview with Author Orson Scott Card

Lisää luettavaa