TimeSplitters on löytänyt uuden omistajan. Pitkään saksalaisen Crytekin hallussa ollut räiskintäsarja kuuluu jatkossa Deep Silverin emoyhtiö Koch Medialle, joka onkin jo välittömästi vihjaillut aikeistaan tehdä ainakin jotain suositulla nimikkeellä.

– Meillä on henkilöstössämme runsaasti TimeSplitters-faneja, jotka ovat intohimoisia luomaan tämän päivän peliyleisöä säväyttävän tuotteen, Koch Median toimitusjohtaja Klemens Kundratitz kertoo.

Koch Media on mielenkiintoinen omistaja TimeSplittersille, sillä sen talliin lukeutuvien studioiden joukkoon lukeutuu Deep Silver Dambuster. Kyseessä on edesmennyt Crytek UK, joka tunnettiin sitä ennen paremmin Free Radical Designina. Free Redical on sattumoisin juuri se studio, joka entisten Goldeneye-tekijöiden voimin loi lopulta kaikki kolme tähän asti ilmestynyttä TimeSplitters-peliä.

Diilissä Koch Media sai omakseen Free Radicalin myöskin luoman Second Sightin, jonka varalle sillä on ilmeisesti suunnitelmia. Tarkemmin pelien tulevaisuudesta Koch on luvannut kertoa ”aikanaan”.

Koch Media siirtyi aiemmin alkuvuodesta osaksi samaa yhtiöperhettä THQ Nordicin kanssa.

Lähde: Koch Media

Lisää luettavaa