Titaanien taisto vei Xbox Onen viiteen miljoonaan toimitukseen

Microsoft on päivittänyt tietoja Xbox Onen toimituslukujen suhteen. Samalla yhtiö juhlistaa Titanfallin menestystä Yhdysvalloissa.

18.4.2014 03:00

Microsoftin Xbox One -konsolia on toimitettu jälleenmyyjille nyt yli viisi miljoonaa kappaletta.

Asian on paljastanut Xboxin markkinointi- ja bisnespomo Yusuf Mehdi Microsoftin virallisella Xbox Wire -sivustolla. Samassa yhteydessä mies myös vahvisti, että markkinatutkimusyhtiö NPD:n mukaan Xbox Onelle ja pc:lle viime kuussa pompsahtanut Titanfall-räiskintä oli maaliskuussa Yhdysvaltain myydyin fyysinen peli.

– Tietysti olemme vasta pääsemässä alkuun tämän sukupolven kanssa. Tulevat kuukaudet tuovat tullessaan mukanaan useita julkistuksia, joita me uskomme teidän rakastavan, Mehdi lupaili myyntietoja jakaessaan.

Päivitys Xbox Onen myyntitiedoista saatiin noin vuorokauden verran sen jälkeen, kun Sony vahvisti myyneensä aina kuluttajille asti yhteensä yli seitsemän miljoonaa PlayStation 4:ää. NPD:n maaliskuun luvut ovat nyt lisäksi kertoneet, että PlayStation 4 oli Yhdysvaltojen myydyin konsoli viime kuussa.

Sekä Xbox One että PlayStation 4 aloittivat taipaleensa markkinoilla viime marraskuussa. Parhaillaan konsoleista PlayStation 4 on saatavilla 72 maassa, kun taas Xbox One on virallisesti ulkona 13 maassa.

Suomeen ja 25 muuhun maahan Xbox One on tarkoitus saada viimein syyskuussa.

Lähde: Xbox Wire, SCEI, PlayStation (Twitter)

Lisää luettavaa