Respawn Entertainmentin ensimmäinen peli Titanfall ei ole ehtinyt vielä ilmestyä, kun puheet ovat jo alkaneet siirtyä sarjan tulevaisuuteen.

Entisten Call of Duty -nokkamiesten nopeatempoinen moninpeliin keskittyvä mecharäiskintä Titanfall on herättäyt suuresti kiinnostusta maailmalla, mutta etenkin PlayStation-väen harmiksi Xboxilla on pelin konsoliyksinoikeus.

Titanfallin julkaisija Electronic Arts on kuitenkin väläytellyt mahdollisuutta, että alkuperäisen Titanfallin Xbox-yksinoikeudesta huolimatta jatkoa nähtäisiin useammilla alustoilla.

Eilisessä sijoittajille suunnatussa tiedotustilaisuudessa EA-pomo Blake J. Jorgensen kertoi olevansa innoissaan Titanfallista Xbox Onella, mutta vihjasi myös tulevaisuudesta.

– Olen varma siitä, että tulevaisuudessa Titanfallit saattavat ilmestyä useammille pelialustoille, Jorgensen sanaili.

Myös Respawn Entertainmentin oma väki on viime aikoina vihjaillut PlayStation-kansalle, että studio tukisi jatkossa myös Sonyn uutuuskonsolia, PlayStation 4:ää.

– Totta kai tuemme, mutta emme ensimmäisen Titanfallin kohdalla, studion perustajiin lukeutuva Vince Zampella twiittasi.

Titanfallin virallinen Euroopan julkaisupäivä on 13. maaliskuuta 2014, ja se nähdään Xbox Onella, Xbox 360:lla ja pc:llä.

Lähde: SeekingAlpha // @VinceZampella

Lisää luettavaa