Titanfall pudottaa titaaninsa Xbox 360:lle myöhässä

Electronic Arts on päättänyt antaa hieman lisäaikaa Titanfallin Xbox 360 -version kehitykseen. Vanhemmalla konsolilla räiskintää saadaankin odottaa nyt pari viikkoa muita pidempään.

7.2.2014 03:15

Alkuvuoden suurimpien pelinimien joukkoon lukeutuva Titanfall ei ehdikään aivan aikataulussa Xbox 360:lle. Alkujaan maaliskuun 13. päivälle yhdessä Xbox One- ja pc-version kanssa tähdätty 360-räiskintä saadaankin julkaisija EA:n mukaan Euroopassa kauppoihin vasta maaliskuun 28. päivä.

Xbox 360:n Titanfall on versioista ainoa, jota ei ole kehittänyt nimikkeen luonut Respawn Entertainment, vaan Bluepoint Games. PlayStation 4:n Flowerista ja kotikonsolien Metal Gear Solid HD -kokoelmasta lähinnä tähän asti tunnettu kehittäjä kaipaa EA:n tiedotteen perusteella vielä hieman lisäaikaa kehitysprosessia varten.

Koska Xbox Onelle ei ole vieläkään annettu julkaisupäivää Suomessa, voi nyt hyvinkin olla mahdollista, että Pohjolassa Titanfallin peluu aloitetaan aikalailla lähinnä pc:n voimin. Respawnin perustaja Vince Zampella ilmoitti sopivasti sentään hiljattain, mitä peli vaatii pelaajien tietokoneilta minimissään.

Lähde: EA

Lisää luettavaa