Toimintapelaamisen mestarit paljastavat uusimman pelinsä ensi viikolla / Uutiset / pelaaja.fi

Toimintapelaamisen mestarit paljastavat uusimman pelinsä ensi viikolla

9.06.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
8

Bayonettasta ja Metal Gear Risingista muun muassa tuttu Platinum Games on esittelemässä ensi viikon E3-pelimessuilla toistaiseksi vielä julkistamattoman uuden pelin.

Viihdesivusto IGN raportoi, että se on ensi tiistaina paljastamassa ensimmäisen kunnollisen satsin pelikuvaa kyseisestä uutukaisesta. Minkäänlaista vihiä siitä, mitä luvassa onkaan, ei ole kuitenkaan saatu.

Toistaiseksi Platinum Gamesin tulevista peleissä tiedossa on vain Xbox Onelle kehitteillä oleva Scalebound-peli, josta siitäkään ei olla nähty vielä pätkääkään pelikuvaa. Kyseistä projektia vetää Resident Evil 2:sta, Devil May Crysta ja juurikin Bayonettasta esimerkiksi tuttu kehittäjätaituri Hideki Kamiya.

Lähde: IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Jaa että näitä uutisia. Saattaa muuten sataa vettä vielä ens viikollakin.

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Ensi viikolla julkaistaan viime tiedon mukaan aika paljon pelejä.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Tätä kyllä odottelen mielenkiinnolla. harmi että on töitä E3 aikoihin :S

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu

Varmaan herkkua luvassa.

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes
Lainaus käyttäjältä OsKu

Varmaan herkkua luvassa.

Saattaa olla jopa niin, että sieltä on (taas) Wii U ekslusiivi tulossa.. ainakin mikäli huhuja on uskominen. Mikä se sitten olisi? The Wonderful 102 tai Bayonetta 3 vai kenties Kokonaan uusi nimike? Scalebound on tulossa Xbonelle, niin voihan sekin olla mahdollista että nyt on vuorossa PS4:n yksinoikeus. Jos tulee Multiplat(inum) niin silloin ei Wii U:lle kyseistä uutuutta tulla näkemään, koska Platinum Games on yksi harvoista studioista jotka tajuavat että pelin kehittäminen grounduppina Nintendon konsolille takaa parhaan lopputuloksen.. ( aivan kuin Nintendon "sponssaus" ei vaikuttaisi asiaan..!!? ).

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Realistinen toive: Metal Gear Rising 2
Epärealistinen toive: Bayonetta 3

Bayonetta 3 olisi niin kova pommi että itkisin onnesta. Realistisesti ajateltuna kahden aikaisemman Bayonetta pelien myynneillä ei vain ole mitään perustetta tuoda kolmatta Bayonettaa. Ihan sama mitä twiiteistä voi päätellä. Niin surullista ja sydäntä raastavaa kuin se onkin...
MGR2 ei ole niin kaukaa haettu. Ja olihan ensimmäinen varsin toimiva ja sen parissa viihtyi todella hyvin. Joten olisihan tämäkin sinänsä "Yeah" -huutoja herättävä tapaus. Tosin Konamin tilanne tuo tähänkin oman varjonsa...

EDIT:
Ei sen puoleen W101 myi ilmeisesti huonommin kuin Bayonetta 3. Eiköhän sieltä PS4 peli tule. Nintendo on syytänyt nyt useamman vuoden Platinum Gamesille rahaa, ilman suurempaa tiliä. En usko että Nintendo viitsii kovin kauaa rahaa sinne enää heittää, vaikka pelit ovatkin olleet huonoimmilaankin toimivia.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Bayonetta 3 PS4 eksluusivina, yes please! No jos ei Bayonetta niin kumminkin myös PS4 tarvii oman Platinum yksinoikeuden. En panis pahakseni Platinum pc yksinoikkaristakaan, olisi oikeastaan muigeeta nähdä mitä tämä studio tuottaisi, kun olisi vain taivas rajana.

Käyttäjän ZaleraFF kuva
ZaleraFF

Jeps, eiköhän se ole se MGR 2 (tai ainakin vahvin veikkaus). Eipä siinä, kelpaa kyllä. Eka oli sen verran jees peli. Bayo 3 olisi jo sen verran kova ylläripommi, et huhhuh! Vielä enempi olisin innoissani Vanquishin jatko-osasta, voi pojat!