Gearbox ja Counterplay ovat julkaisseet studioiden tulevasta toimintaroolipelistä Godfall uuden trailerin, joka esittelee tarkemmin tulevan tuotoksen pelattavuutta.

Godfall on tekijöidensä mukaan loottipohjainen lähitaistelupeli, jossa pelaajat saavat haltuunsa erilaisilla kyvyillä ja historioilla varustettuja haarniskoja. Nämä toimivat eräänlaisina hahmoluokkina, jotka avaavat uusia kykyjä käytettäväksi varsinaisissa taistoissa.

Viholliset ja pomovastukset kohdataan puolestaan neljässä eri maailmassa, jotka perustuvat veden, maan, ilman ja tulen elementteihin. Pelaajan tehtävänä on kaataa hullu jumala ja tämän kätyrit.

Trailerilla nähdään hieman uutta pelikuvaa, joskin kehittäjät painottavat videon alussa, että pelin ilme saattaa muuttua vielä ennen lopullista julkaisua.

Godfall julkaistaan pc:lle ja PlayStation 5:lle loppuvuodesta.

Lisää luettavaa