Toimivuusongelmat estävät Nintendon Vitality Sensor -laitteen pääsyn kauppoihin

Wiin Vitality Sensoria ei ole nähty kaupattavana, sillä Nintendo ei ole saanut sitä toimimaan tarpeeksi luotettavaksi kaikkien ihmisten kohdalla.

5.7.2013 17:27

Vuoden 2009 E3-messuilla Nintendo julkisti Wiille laitteen nimeltä Vitality Sensor. Kyseessä oli Wii Remote-ohjaimeen kiinnitettävä lisäpalikka, joka pelaajan sormeen asetettuna pystyi seuraamaan varsinkin tämän sykettä, mitä puolestaan oltaisi voitu hyödyntää erilaisin tavoin esimerkiksi kauhu- ja kuntoilupeleissä.

Sitten hiljaisuus kuitenkin iski. Vuoden 2009 jälkeen laite ei ole enää vastaavia esittelyjä saanut ja Nintendo on muutenkin pysynyt varsin vähäsanaisena sen tilasta. Nyt osana vuosittaista sijoittajatapaamista Nintendon pääpomo Satoru Iwata onkin kertonut, että laite piilottelee vieläkin tutkalta toimivuusongelmiensa tähden.

–Suuren mittakaavan prototyyppitestimme jälkeen huomasimme, että joidenkin henkilöiden kohdalla sensori ei toiminut odotetusti. Pohdimme, josko meidän pitäisi kaupallistaa tuote, joka toimii odotetusti 90 ihmisen kohdalla sadasta, mutta ei niillä kymmenellä muulla. Vaikka olenkin pahoillani, ettemme antaneet mitään selviä päivityksiä tuotteesta sen alkuperäisen julkistuksen jälkeen, sanoisin, ettei meidän ole syytä julkaista ongelmallista tuotetta vain sen takia, että olemme jo julkistaneet sen, Iwata kertoi sijoittajille.

Iwata pitää Vitality Sensoria edelleen mielenkiintoisena laitteena ja kertookin Nintendon tehneen useanlaisia kokeita tutkittuaan sen potentiaalisia mahdollisuuksia. Nintendo-pomo on kuitenkin sitä mieltä, että heidän pitäisi saada laite toimimaan ainakin 999 ihmisellä tuhannesta, jotta se olisi käypä markkinoille asti.

Lähde: Nintendo

Lisää luettavaa