Tom Clancy’s The Division on tarjolla ilmaiseksi pc:llä tänä viikonloppuna

Viime kuussa mittavan päivityksen saanut Tom Clancy's The Division on pelattavissa ilmaiseksi tänä viikonloppuna.

13.9.2017 06:00

Ubisoftin Tom Clancy’s The Division -verkkotoimintapeli on pelattavissa viikonlopun ajan maksutta.

Pc-pelaajat voivat pelata The Divisionia ilmaiseksi torstai-illasta sunnuntai-iltaan saakka. Uplay-käyttäjät voivat esiladata The Divisionin valmiiksi huomista varten. Peli on lisäksi tarjolla 60% alennuksella, mikäli pelaaminen maistuu vielä viikonlopun jälkeenkin.

The Division päivittyi viime kuussa versioon 1.7. Uusi päivitys toi mukanaan joukon uutta puuhaa sekä varusteita. Peli saa lisäksi syksyn aikana ilmestyvässä 1.8-päivityksessä uusia pelimuotoja, joissa taistellaan niin tekoälyä kuin ihmispelaajiakin vastaan.

Lähde: Ubiblog

Lisää luettavaa