Tom Clancy's The Divisionin julkaisu siirtyi jälleen / Uutiset / pelaaja.fi

Tom Clancy's The Divisionin julkaisu siirtyi jälleen

13.05.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
15

Tom Clancy's The Division ei saavu pelaajien käsiin vielä tämän vuoden aikana, julkaisija Ubisoft on kertonut.

Ubisoft paljasti tuoreessa osavuosikatsauksessaan The Divisionin ilmestyvän kuluvan tilivuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä vie pelin julkaisuaikataulun ensi tammikuun ja maaliskuun välille. Aikaisemmin pelin oli määrä ilmestyä kuluvan vuoden aikana, vaikka alkujaan The Divisionia puuhattiin julkaistavaksi pc:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle jo vuonna 2014.

Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemotin mukaan peliä ei haluttu kiirehtiä joulumarkkinoille, vaikka se olisi voinut olla lyhyellä aikajänteellä tuottoisampi ratkaisu. Valmiiksi viimeistellyn pelin odotetaan kuitenkin käyvän kaupaksi viivästyksestä huolimatta odotetulla tavalla elinkaarensa aikana.

-Odotamme vähemmän myyntejä tilivuoden aikana kuin jos se olisi julkaistu joulukaudella, mutta kokonaisuutena odotamme sen myyvän yhtä paljon elinaikanaan, Guillemot totesi.

Toimintaa, roolipelaamista ja selviytymiselementtejä yhdistelevän The Divisionin kehitystyön kerrottiin viime viikolla saavan apuvoimia. Peliä kehittäneiden Ubisoft Massiven, Ubisoft Reflectionsin ja Red Storm Entertainmentin ohella The Divisionia työstää nyt myös ranskalainen Ubisoft Annecy, joka on aikaisemmin osallistunut mm. Assassin's Creed -pelisarjan verkkopelitoimintojen kehitykseen.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Malarkey kuva
Malarkey

Toisaalta harmittaa, kun yksi eniten odottamiani pelejä, mutta toisaalta tietysti ihan hyväkin. Jospa peli nyt sitten olisi odotetun kaltainen.

Käyttäjän Rainbow_Dazed kuva
Rainbow_Dazed

Damn, Mirror's Edge 2 ilmestyy saman neljänneksen aikana. Sitä peliä varten tulee tyhjennettyä kalenterista kuukausi jos toinenkin.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Eipä yläätänyt yhtään. Tästä on tulossa yksi suurimmista flopeista ikinä.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus
Lainaus käyttäjältä snaketus

Eipä yläätänyt yhtään. Tästä on tulossa yksi suurimmista flopeista ikinä.

Enpä usko. Ihan varmasti myy.

Käyttäjän jani kuva
jani

Eihän tämä ollut yllätys.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä Galactus

[quote='käyttäjältä snaketus']Eipä yläätänyt yhtään. Tästä on tulossa yksi suurimmista flopeista ikinä.[/quote]
Enpä usko. Ihan varmasti myy.

On ne huonot pelit myynyt hyvin ennenkin. Ehmm, Watch Dogs...

Käyttäjän GTA_COD.FANIPOIKA kuva
GTA_COD.FANIPOIKA

No kuhan ei tule tästä yhtä bugista niin kuin unitystä.

Käyttäjän Core kuva
Core
Lainaus käyttäjältä snaketus

Lainaus käyttäjältä GalactusLainaus käyttäjältä snaketusEipä yläätänyt yhtään. Tästä on tulossa yksi suurimmista flopeista ikinä.
Enpä usko. Ihan varmasti myy.
On ne huonot pelit myynyt hyvin ennenkin. Ehmm, Watch Dogs...

Musta Watch Dogs oli yksi viime vuoden parhaita pelejä. Olihan siinä ongelmansa myös, mutta samalla pelin tulevia jatko-osia odotan innolla.

Käyttäjän PSPiraatti kuva
PSPiraatti
Lainaus käyttäjältä Core

Lainaus käyttäjältä snaketusLainaus käyttäjältä GalactusLainaus käyttäjältä snaketusEipä yläätänyt yhtään. Tästä on tulossa yksi suurimmista flopeista ikinä.
Enpä usko. Ihan varmasti myy.
On ne huonot pelit myynyt hyvin ennenkin. Ehmm, Watch Dogs...

Musta Watch Dogs oli yksi viime vuoden parhaita pelejä. Olihan siinä ongelmansa myös, mutta samalla pelin tulevia jatko-osia odotan innolla.

Omastakin mielestä olisi varmaan ollut hyvä peli mutta se 40-50fps ruudunpäivitys niin alhaisilla asetuksilla kuin mahdollista ei ole oikein herkkua omille silmille tai sielulle, kun noin tonnin kone löytyy pöydän alta.

Käyttäjän FatTepi kuva
FatTepi
Lainaus käyttäjältä PSPiraatti

Lainaus käyttäjältä CoreLainaus käyttäjältä snaketusLainaus käyttäjältä GalactusLainaus käyttäjältä snaketusEipä yläätänyt yhtään. Tästä on tulossa yksi suurimmista flopeista ikinä.
Enpä usko. Ihan varmasti myy.
On ne huonot pelit myynyt hyvin ennenkin. Ehmm, Watch Dogs...

Musta Watch Dogs oli yksi viime vuoden parhaita pelejä. Olihan siinä ongelmansa myös, mutta samalla pelin tulevia jatko-osia odotan innolla.

Omastakin mielestä olisi varmaan ollut hyvä peli mutta se 40-50fps ruudunpäivitys niin alhaisilla asetuksilla kuin mahdollista ei ole oikein herkkua omille silmille tai sielulle, kun noin tonnin kone löytyy pöydän alta.

ja ruudunpäivityshän tekee samantien pelistä huonon?.... voivoi tätä nykypäivää.

Nostoja