Friday the 13th: The Gamen parissa pakertava Gun Media on paljastanut elokuvistakin tutun Tommy Jarvisin loikkaavan osaksi pelin hahmorepertuaaria.

Haulikkoa kanniskeleva Jarvis liittyy Crystal Laken leiriohjaajien joukkoon, tarkoituksena selvitä hengissä ikonisen Jason Voorhees -vesurimurhaajan kynsistä. Elokuvien puolella Tommy Jarvista ehti esittää peräti kolme eri näyttelijää kasaritähti Corey Feldmanista lähtien, mutta peli on valinnut hahmon ääneksi ja ulkoasuksi tulkitsijoista tuoreimman, Thom Mathewsin.

Kickstarter-joukkorahoituskampanjan turvin kulkuaan aloitellut Friday the 13th: The Game julkaistaan vuoden 2017 aikana pc:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa