Vicarious Visionsin syksyllä ilmestyvä Tony Hawk -remasterointi Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 tuo mukanaan alkuperäisten pelien soundtrackin. Ainakin suurimmaksi osaksi.

Viisi skeittipeliklassikkojen taustalla pauhannutta kappaletta jäävät pois remasterista. Vicarious Visions kertoi syyksi, että joitakin lisenssejä on vaikeampi saada tänä päivänä kuin oli 1990-luvulla. Seuraavia biisejä ei siis kuulla syyskuussa, kun virtuaalilaudat rullailevat taas:

  • Suicidal Tendencies – Cyco Vision
  • Unsane – Committed
  • Anthrax & Public Enemy – Bring the Noise
  • The High & Mighty – B-Boy Document ’99
  • Alley Life – Out with the Old

Loput alkuperäisten soundtrackien kappaleet ovat mukana uudellakin versiolla. Virallisella Spotify-soittolistalla kuunnella voi kaikkia muita paitsi Evenruden Villifiedia ja Speedealerin Screameria, sillä kappaleet eivät ole osa Spotifyn tarjontaa. Kappaleiden puuttuminen listalta aiheutti alkuun pientä hämmennystä, mutta Activision on sittemmin vahvistanut, että ne ovat osa peliä.

Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 julkaistaan 4. syyskuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle Epic Games Storessa.

Lähteet: Kotaku, VentureBeat

Lisää luettavaa