Kehittäjä Creative Assembly kertoo Total War: Three Kingdomsin kehityksen tulevan päätökseensä.

Kaksi vuotta sitten julkaistu muinaiseen Kiinaan sijoittuva Total War: Three Kingdoms on saanut elinkaarensa aikana kaikkiaan seitsemän lisäsisältöpakettia ja joukon päivityksiä, joista viimeisimmäksi jää karttakorjauksia ja joukon bugikorjauksia sisältävä versio 1.7.1. Total War: Three Kingdomsin päättymisestä huolimatta Romance of the Three Kingdomsin historiaa ja myyttejä sekoittavan taruston käsittely saa vielä jatkoa Total War -kehittäjien käsissä.

Studio kertoo uudessa kehittäjäpäiväkirjassaan siirtyneensä esituotantovaiheeseen uuden samaa teemaa jatkavan pelin parissa. Toistaiseksi pelistä ei paljasteta juurikaan yksityiskohtia, mutta uuden pelin kerrotaan ammentavan aiempaa enemmän Romance of the Three Kingdoms -kirjan hahmojen tarinoista.

Lähde: Creative Assembly

Lisää luettavaa