Vuonna 2007 ilmestyi Hitman-pelisarjaan perustuva elokuva, joka ei täysin lunastanut odotuksiaan. Viime vuoden alussa ilmoitettiin, että uuden Hitman-elokuvan pääosaan agentti 47:ksi oli valittu The Fast And The Furious -elokuvissa näytellyt Paul Walker. Paul Walker kuitenkin kuoli traagisessa auto-onnettomuudessa marraskuussa 2013. Walkerin tilalle valittiin englantilainen Rupert Friend

Uuden Hitman-elokuvan piti ilmestyä helmikuussa 2015. Nyt elokuvan julkaisua on kuitenkin siirretty puolella vuodella eteenpäin. Hollywood Reporter -lehden mukaan julkaisupäivän siirtyminen johtuu siitä, että leffan erikoisefektien kuvaamiseen kuluu enemmän aikaa kuin aluksi kaavailtiin.

Hitman-pelisarjaa ei suinkaan ole kuopattu. Hitman 6 -peli on tällä hetkellä työn alla.

Lähde: Gameinformer.

Edit 14.51: Need For Speed korjattu The Fast And The Furious -leffasarjaksi!

Lisää luettavaa