Treyarch: yksinpelikampanja ei ollut koskaan osa Call of Duty Black Ops IIII -suunnitelmia

Call of Duty: Black Ops IIII:ssä ei nähdä perinteistä yksinpelikampanjaa. Treyarch on nyt valottanut hieman, että miten näin pääsi käymään.

19.5.2018 18:43

Kehittäjä Treyarch on avautunut päätöksestään jättää perinteisen yksinpelikampanjan pois Call of Duty: Black Ops IIII:stä. Polygon-sivustolle antamassaan haastattelussa studion johtojäsen Dan Bunting toteaa, ettei yksinpelikampanja ollut koskaan edes suunnitelmissa peliä varten.

– Kun lähdimme tekemään peliä, emme koskaan aloittaneet siitä ajatuksesta, että tekisimme tavanomaisen kampanjan. Se ei vain ollut osa suunnitelmaa. Aloitimme aikeella tehdä pelin, joka olisi laajamittaisesti pelattavissa kaverien kanssa. Se oli tehtävämme ensimmäisestä päivästä alkaen, Bunting kertoo. 

Treyarch-pomon sanat poikkeavat hieman siitä, mitä Black Ops IIII:n yksinpelikampanjasta huhuiltiin aiemmin keväällä. Polygonin lähteiden mukaan yksinpelikampanjaa oltiin nimittäin suunnittelemassa kyllä vielä peliin, mutta lopulta se päädyttiin karsimaan aikataulujen paukuttua.

Bunting antaa kuitenkin ymmärtää, että syy yksinpelikampanjan karsimiseen johtu siitä, että pelaajien tapa vuorovaikuttaa Black Ops -sarjan kanssa on muuttunut vuosien varrella aina vain sosiaalisemmaksi. Hän myös huomauttaa, ettei muutos koske vain Black Opsia, vaan pelialaa yleensä.

Kauppoihin Call of Duty: Black Ops IIII ilmestyy 12. lokakuuta Xbox One-, PlayStation 4- ja pc-version kera. Lisätietoja pelin rakenteesta voi lukaista aiemmasta uutisestamme.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa