Triljoonat kissat jyräsivät Super Meat Boyn

Team Meat on vahvistanut keskittyvänsä täysin voimin erikoiseen kissapeliinsä, joka on nyt vahvistettu sekä pc:lle että iPadille.

3.2.2013 21:28

Team Meatin pala palalta hahmottuvan Mew-Genics-pelin alustat alkavat seljetä. Blogissaan pelin kehittäjät ovat nyt vahvistaneet, että hyvin erikoiseksi lupailtu teos on tarkoitus nähdä iPadin lisäksi ainakin pc:n Steam-palvelussa.

Julkistuksen ohella kehittäjät päätyivät valaisemaan myös hieman pelinsä syntytarinaa. Blogikijoituksen mukaan Mew-Genics oli alkujaan kolmessa päivässä Ludum Dare 24 -kehitystapahtumassa työstetty kissa- ja evoluutioteemainen flash-peli, jossa kuitenkin alettiin työn loputtua nähdä odotettua enemmän potentiaalia.

Kolmessa viikossa kehittäjät saivatkin lopulta kasaan tuotoksen, joka heidän kuvailujensa mukaan muodostui kokonaisuudeksi, jollaista he eivät ole varsinaisesti ennen nähneet. Tapahtuman johdattelemana Team Meat onkin vahvistanut nyt keskittyvänsä täysin voimin Mew-Genicsiin jättäen uusimman Super Meat Boy -pelinsä sivuun ainakin toviksi.

Useista vihjeistä ja yksityiskohdista huolimatta vieläkään ei kuitenkaan ole varsinaisesti tarkkaa tietoa, millainen peli Mew-Genics on. Lähinnä selvää vasta on, että pelaajat ottavat kasvatettavakseen kissoja, joita voi viedä erilaisiin kilpailuihin, jalostaa tai vaikkapa syväjäädyttää.

Pelin mirrigeneraattorin pitäisi myös olla varsin kattava. Mukana on luvattu olevan kaikkiaan 12 207 031 250 000 000 000 000 erilaista kissaa.

Mew-Genicsia on kehitetty nyt noin 18 viikon verran.

Lähde: Team Meat

Lisää luettavaa