Helsinkiläinen Frozenbyte esittelee ensi viikolla uutta materiaalia Trine 2:n lisäsisällöstä. Studion edustajat ovat paikalla Game Developers Conferencessa ja vilauttavat samalla myös tulevaa Splot-tasoloikkaansa.

Frozenbyte on päässyt viime aikoina painimaan sekä miellyttävien että ikävien ongelmien kanssa. Kehittäjät muuttivat hiljattain ja saivat vihdoinkin kaipaamaansa työtilaa.

Uuden toimiston hienouksiin kuuluu muun muassa uima-allas. Siitä ja muista jännittävyyksistä tarjoillaan kuvia Frozenbyten virallisessa blogissa. Samassa osoitteessa on ruvettu raottamaan myös studion syntyhistoriaa.

Toisaalta Frozenbyte on joutunut pelaajien tavoin odottelemaan jännittyneenä Trine 2:n saapumista eurooppalaiseen PlayStation Storeen. Viime viikolla studion markkinointimies Mikael Haveri ilmoitti pelin pääseen vihdoinkin uudelleen Sonyn ja Atluksen laadunvalvontaan.

Mikäli odottamiseen kyllästyy, voi Trine 2:n ostaa heikkona hetkenään jo PC:lle tai Xbox 360:lle.

Studion toinen projekti, Splot, etenee sekin. Kyseessä on söpöllä päähenkilöllä koristeltu pulmapainotteinen tasoloikka, jonka pitäisi ilmestyä kuluvan vuoden aikana Windowsille, Macille, Linuxille, iOS-laitteille sekä muillekin alustoille.

Maistiaisia Splotista tarjoillaan jo pelin verkkosivuilla.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa