Tulevaisuus on turvattu: Tetris saapuu PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle / Uutiset / pelaaja.fi

Tulevaisuus on turvattu: Tetris saapuu PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle

16.01.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
20

30 vuotta tänä kesänä täyttävä pulmapeliklassikko Tetris saa oman PlayStation 4- ja Xbox One -versionsa. Palikkasateen uusimmasta tulemisesta on vastaamassa ranskalaispelitalo Ubisoft.

– Olemme innoissamme voidessamme aloittaa työskentelyn tämän maailmankuuluun brändin parissa, emmekä malta odottaa, että pääsemme yhdistämään Ubisoftin osaamisen ja uuden sukupolven konsolien tarjoamat kapasiteetit luodaksemme uuden jännittävän Tetris-kokemuksen faneille, Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot kertoo yhtiön lehdistötiedotteessa.

Tiedossa ei vielä tällä hetkellä ole, mitä Ubisoftin omalta Tetrikseltä tarkkaan ottaen voisi odottaa. Arvattavissa tietenkin on, että klassisen Tetriksen pelaaminen tulee luonnistumaan uusillakin konsoleilla, mutta tavanomaisesti klassikon uusissa versioissa tapaa olla mukana myös joukko astetta erikoisempia pelimuotoja ja ideoita. Nyt onkin Ubisoftilla mahdollisuus näyttää, mihin kaikkeen Tetris vielä pystyykään.

Uuden Tetriksen julkaisupäivät ovat vielä teillä tietämättömillä. Oletettavasti peli halutaan ulos kuitenkin vuosipäivän aikoihin.

Lähde: Eurogamer, IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän One-N07 kuva
One-N07

Those next-gen graphics!

Käyttäjän TheCpp0 kuva
TheCpp0 (ei varmistettu)

Toivon ihan käsittämättömän paljon että tulisi tosiaan KLASSISTA tyyliä, eikä mitään Tetris battle friends duel mega blitz perkeleitä joita esimerkiksi Facebook on täynnä. Lämmöllä muistellen muunmuuassa The Next Tetristä PS1:lle.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Tekisivät kunnon tetriksen jossa olisi oikeasti kaikki ja hyvin toteutettuna. Tullut yleensä sellaisia pelejä missä on yksi osapuoli kunnossa ja kaikki muut pilattuna, inhokkini on 3DS tetris jossa on aivan kauheat musiikit, hirvittävät grafiikat sekä aivan kauheat online itemit. Toinen hyvä on kosketusnäyttötetris androidille...
Tetris Party Deluxe taitaa olla noista kaikki paras siedettävillä musiikeilla sekä grafiikoilla ja kohtalaisen hyvillä itemeillä nettipuolella.

Käyttäjän TheCpp0 kuva
TheCpp0 (ei varmistettu)
Lainaus käyttäjältä Marioysikax

Tekisivät kunnon tetriksen jossa olisi oikeasti kaikki ja hyvin toteutettuna. Tullut yleensä sellaisia pelejä missä on yksi osapuoli kunnossa ja kaikki muut pilattuna, inhokkini on 3DS tetris jossa on aivan kauheat musiikit, hirvittävät grafiikat sekä aivan kauheat online itemit. . . .

Grafiikoilla ja äänillä nyt on kaikista _pienin_ osa tetriksessä. Mua nyt vituttaa lähinnä klassiseen verrattuna se, että siihen tungetaan achievementteja, scoresysteemejä, kummalisia itemeitä ja kaiken maailman pommeja sekä sääntöjä mitä ei koskaan klassikkotetriksessä ollutkaan.

Tottakai ulkonäön pitää olla selkeä ja ei toki oo kiva jos äänet raastaa korvia, mutta ne ei tee pelistä sysipaskaa jos ne on huonosti toteutettu vaan se että siinä on ylimääräisiä turhia härpäkkeitä. Mur.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax
Lainaus käyttäjältä TheCpp0

Grafiikoilla ja äänillä nyt on kaikista _pienin_ osa tetriksessä. Mua nyt vituttaa lähinnä klassiseen verrattuna se, että siihen tungetaan achievementteja, scoresysteemejä, kummalisia itemeitä ja kaiken maailman pommeja sekä sääntöjä mitä ei koskaan klassikkotetriksessä ollutkaan.

Tottakai ulkonäön pitää olla selkeä ja ei toki oo kiva jos äänet raastaa korvia, mutta ne ei tee pelistä sysipaskaa jos ne on huonosti toteutettu vaan se että siinä on ylimääräisiä turhia härpäkkeitä. Mur.

Niinhän sitä itsekin ajattelin, kunnes sain 3DS version käteeni... Koko aika teki mieli ottaa musiikit ja grafiikat pois käytöstä, minkä voi tehdäkin, mutta peli aina resetoi asetukset pelimoodin mukaisiksi.

Tuossa olet oikeassa ja sitä hieman ajoin takaakin että ihan perus klassikkotetris puuttuu kaikista versioista, jonka pitäisi olla se ensimmäinen mikä on mukana, mutta sen ei todellakaan pidä olla ainoa jos pelistä kysytään yli 5e hintaa. Jos pelkästään sitä haluaa niin siihenhän on sitten emulaattorit, virtual consolet ja selainversiot.

Käyttäjän TheCpp0 kuva
TheCpp0 (ei varmistettu)
Lainaus käyttäjältä Marioysikax

Tuossa olet oikeassa ja sitä hieman ajoin takaakin että ihan perus klassikkotetris puuttuu kaikista versioista, jonka pitäisi olla se ensimmäinen mikä on mukana, mutta sen ei todellakaan pidä olla ainoa jos pelistä kysytään yli 5e hintaa. Jos pelkästään sitä haluaa niin siihenhän on sitten emulaattorit, virtual consolet ja selainversiot.

Nojoo, tuo on kyllä totta. Siinä tapauksessa niillä ollee enemmän väliä ! Mutta kunhan ei täyteen survota. Tunnelma menee ja liika on liikaa.

Käyttäjän JoniH99 kuva
JoniH99

Nyt voisi jo vakavasti harkita laitteen hankkimista. ;D

Käyttäjän antpm kuva
antpm (ei varmistettu)

Tämähän on se peli, joka teoriassa voisi pyöriä konsoleilla 4K-resoluutiolla. Odotan.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Joskus 8-bittisellä Nintendolla sain Tetriksen läpi melkein kaikista vaikeimmalla. Oliko se nyt 1-10 vaikeusaste, minkä verran tulee palikoita aloitukseen ja sama 1-10 nopeudelle. Läpi sain siten, että toinen oli 10 ja toinen 8. Tämänhän ois voinu kirjoittaa tuohon profiiliin kovimmat pelisaavutukset kohtaan. Mukavia muistoja.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Ylläri, pylläri iski. :)

Nostoja