Suljettuja testailuvaiheita jo tovin aikaa läpikäyneen Spellbreak-verkkopelin liiketoimintamalli alkaa vihdoin hahmottua. Peliä työstävä Proletariat-studio on vahvistanut, että lennokkaan taianomaista battle royale -toimintaa tarjoava räiskintä on kaikkien pelattavissa ilmaiseksi, kun sen virallinen julkaisu koittaa vielä myöhemmin tänä vuonna.

– Ilmaispelimalli ja julkaisussa tuettu alustojen välinen pelaaminen vankistavat tavoitettamme varmistaa, että Spellbreak on mahdollisimman monen ihmisen saavutettavissa, Proletariatin toimitusjohtaja Seth Sivak toteaa.

Spellbreak lähestyy parhaillaan toisen suljetun betatestivaiheensa päätöstä, mikä vihjannee varsinaisen julkaisun lähestymisestä. Testeihin on ollut mahdollista päästä osaksi niin kutsujen kuin niin sanottuja Founder Packien kautta  Founder Packeille on kertynyt hintaa 50-120 euroon ja ne ovat tarjonneet pääsyn ohella muun muassa pelin sisäistä valuuttaa ja erilaisia kosmeettisia lisiä.

Virallisesti Spellbreak olisi määrä saada ulos vielä niin pc:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle kuin Switchillekin.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa