Tunnelmallinen traileri antaa esimakuja Metro Exoduksen vaaroista ja nähtävyyksistä

4A Games on julkaissut uuden tunnelmallisen trailerin ensi kuussa julkaistavasta räiskintäpelistä.

9.1.2019 10:16

Deep Silver ja 4A Games ovat julkaisseet uuden tarinatrailerin ensi kuussa julkaistavasta Metro Exoduksesta.

Tunnelmallinen traileri seuraa Artyomin vaimoa Annaa, Spartan Orderin tarkka-ampujaa, ja esittelee joitain vaaroja, joita päähenkilöt kohtaavat matkansa aikana. Tarinavihjeiden lisäksi videolla nähdään runsaasti pelikuvaa.

Tekijät lupailevat trailerin olevan ensimmäinen sarjassa, jolla on tarkoitus esitellä tulevan pelin tunnelmia ennen virallista julkaisua.

Metro Exodus on suositun räiskintäpelisarjan kolmas osa ja jatkaa kahden edellisen osan tapahtumista. Dmitry Glukhovskyn samannimisiin kirjoihin perustuvat pelit sijoittuvat ydintuhon jälkeiselle Venäjälle, ja kolmannessa osassa päähenkilöt pyrkivät pakenemaan Moskovasta paremmille apajille. 

Metro Exodus julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 15. helmikuuta.

Lisää luettavaa