David Cage on tunnettu peleistä Fahrenheit, Heavy Rain sekä Beyond: Two Souls. Ne olivat kaikki eräänlaisia elokuvallisia pelejä, ja ne ovat jakaneet pelaajat kahteen leiriin. Osa pelaajista pitää niiden tarinankerrontaa oivaltavana tapana kuljettaa juonta eteenpäin, kun taas toiset pitävät niitä tylsinä interaktiivisina elokuvina, joissa pelattavaa on liian vähän.

Pelien ja elokuvien suhteesta on väännetty peistä jo vuosikymmenten ajan. David Cage kertoi Play-lehdelle antamassaan haastattelussa, kuinka pelien kerronta on hänen mielestään vielä lapsenkengissä verrattuna elokuvien vastaavaan.

Cagen mukaan peleissä kerrotaan yksinkertaistettuja tarinoita, ja ne on yleensä suunnattu teini-ikäisille pelaajille. Cagen mukaan peleillä on tulevaisuudessa mahdollisuus muodostua vakavastiotettavaksi tarinankerrontamuodoksi.

Cage kuitenkin toteaa samaan hengenvetoon, että videopelit ovat mielenkiintoisin viihteen muoto, mitä ihminen on koskaan kehittänyt. Cagen mukaan videopelit voivat herätellä ihmisiä ajattelemaan tavoilla, mihin kirjat tai elokuvat eivät pysty.

Lähde: Nowgamer.

Lisää luettavaa