Räppäri ja reggae-artistiSnoop Lion (ent. Dogg) työstää uuden levynsä ohessa julkaistavaa peliä 505 Games -studion kanssa.

Way of the Dogg on rytmipohjainen mätkintäpeli, jossa kuullaan Snoopin kappaleita ja päästään jakamaan oikeutta hänen näköisellään pelihahmolla. Vaikka tuotantoarvot eivät ole yhtä kovat kuin aiemmin peleihin lähteneen 50 Centin Blood on The Sandissa, trailerin perusteella peli vaikuttaa mielenkiintoiselta.

”Kaikki tietävät Snoop Doggin työstävän parasta peliä markkinoilla. Vaikka pelissäni pääsee jakamaan oikeutta nyrkkitappeluin, päävetovoimana on musiikki. Se on osa elämää, elämäntyyli. Peli näyttää, kuinka kasvamme yksilöinä ja kuinka minä muutun Doggista Lioniksi”, Snoop kertoo.

Way of the Dogg julkaistaan huhtikuussa Xbox 360- ja PlayStation 3 -konsoleille. Katso pelin kehitystyötä kuvaava video alhaalta

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa