Tuntematon syvyys kutsuu joulukuussa – Subnautican PS4-versio päivättiin

Merten salaisuuksia pääsee pian tutkimaan myös PlayStation 4:llä.

19.11.2018 10:56

Unknown Worldsin kehuttu vedenalainen selviytymispeli Subnautica on päivätty PlayStation 4:lle, jolla sukeltamaan päästään heti joulukuun alussa.

Samaan aikaan PS4-julkaisun kanssa myös pelin Xbox One -versio poistuu Game Preview -ohjelmasta ja julkaistaan virallisesti.

Subnautica on merellinen selviytymispeli, jossa pelaaja haaksirikkoutuu tuntemattomalle vesiplaneetalle rutiinitehtävän lomassa. Ensijärkytyksestä selviytyneenä tarkoituksena on ryhtyä tutkimaan onnettomuuden syitä sekä tietenkin suunnitella pakoa, mikä tarkoittaa sukeltamista yhä syvemmälle alati vaarallisemmiksi muuttuviin syvyyksiin.

Pelille ollaan kehittämässä jo itsenäistä lisäosaa, Subnautica: Below Zeroa, joka lisää peliin uutta tutkittavaa asteen hyytävämmässä ja kylmemmässä ympäristössä.

Subnautica julkaistaan PlayStation 4:lle sekä virallisesti Xbox Onelle 4. joulukuuta. Peli on jo saatavilla pc:lle.

Lisää luettavaa