Platinum Gamesin ylistetylle toimintapelille jatkoa tuova Bayonetta 2 ei olisi nähnyt päivänvaloa ilman Nintendoa. Asia on mietityttänyt ihmisiä jo siitä lähtien, kun pelin vahvistettiin saapuvan Nintendon julkaisemana yksinoikeudella Wii U:lle, mutta nyt Bayonetta 2:n tuottaja Atsushi Inaba on varmistanut tämän olevan oikeastikin totta.

– Etsimme kumppania Bayonetta 2:n luomista varten ja Nintendo oli vahva ja yhteistyöhaluinen kehittämään ja kasvattamaan sitä yhdessä meidän kanssamme, Inaba taustoitti Polygonille vahvistettuaan spekulaatiot oikeiksi.

Bayonetta 2 julkistettiin viime viikolla osana Nintendon Direct-presentaatiota lyhyen trailerin muodossa. Julkistus tuli yllätyksenä monelle, sillä pelin on huhuttu kertaalleen jopa joutuneen peruutetuksi Segan toimesta. Tukea väitteille antoivat erityisesti julkaisijan viime aikaiset talousongelmat ja edellisen pelin varsin maltilliset myynnit.

Toki Platinumin yhteistyö ei noin muutenkaan ole ollut Segan kanssa viime aikoina saumattomin mahdollisin. Inaba ei vielä tälläkään hetkellä tiedä, milloin pelitalon Anarchy Reigns -teos julkaistaan lännessä, vaikka peli on ollut valmis jo kuukausia ja julkaistukin jopa jo Japanissa.

Mahdollisista ongelmakierteistä huolimatta Bayonetta 2:n yksinoikeusuutinen ei kuitenkaan miellyttänyt aivan kaikkia. Alkujaan PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä startanneen sarjan loikkaaminen täysin toisen laitevalmistajan alustalle tuli monelle pettymyksenä, mikä tietysti näkyi muun muassa internetissä erilaisten tunnekuohujen muodossa.

Platinum on asiaan liittyen todennutkin jo, ettei se missään nimessä halua vieraannuttaa fanejaan. Inaba on nyt myös lisäksi vakuuttanut, ettei alustanvaihdoksen pitäisi myöskään tehdä vahinkoa itse pelille.

– Luomme peliemme perusrakenteet pc:llä, joten vaikka laitteisto vaihtuukin, ei sillä ole vaikutusta peliemme luomiseen. Olemme jo kehittäneet oman moottorimme toimimaan usealla alustalla.

Toistaiseksi Bayonetta 2:lle ei ole annettu minkäänlaista julkaisuikkunaa. Myös yksityiskohdat ovat vähissä. Inaba itsekin on lähinnä ehtinyt vain toteamaan, että kehitystiimi pohtii parhaillaan, miten Wii U:n ominaisuuksia voisi käyttää pelissä hyödyksi.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa