Nickelodeon-kanavan monet klassiset piirroshahmot ottavat pian toisistaan mittaa omassa mätkintäpelissään. Syksyn aikana julkaisunsa on saamassa Nickelodeon All-Star Brawl, josta oman versionsa saavat vielä niin Xbox Series, PlayStation 5, Xbox One, PlayStation 4 kuin Switch.

All-Star Brawl on isosti Nintendon Super Smash Bros. -sarjan innoittama teos, mikä näkyy selvästi jo sen ensitrailerissa. Video paljastaa myös jo joukon ensimmäisiä taistelijoita, joiden joukkoon mahtuu niin Paavo Pesusienen, turtlesien kuin Ipanat-sarjasta tutun Reptarin kaltaisia tuttavuuksia. Erilaisia kenttiä luvataan tarjolle noin 20 erilaista ja nekin on teemoitettu tietysti erilaisten Nickelodeon-sarjojen mukaan.

Mätkimään päästään vielä tietysti niin yksin kuin paikallisen ja verkossa toimivan moninpelin merkeissä. Kehittäjien Discord-palvelimilla on epäsuorasti luvattu myös suosittuun rollback-tekniikkaan nojaavaa nettikoodia ”sitä tukevilla alustoilla”.

Nickelodeon All-Star Brawlin julkaisee lisenssipelien parissa aiemminkin häärännyt GameMill Entertainment. Varsinaisesta kehitystä vastaavat Slap City -mätkinnän aiemmin tehnyt ruotsalainen Ludosity ja costaricalainen Fair Play Labs.

Lähde: IGN, Kotaku

Lisää luettavaa