Tutkimus: Pelaajayhteisöt edelleen pullollaan seksismiä

Kyselytutkimuksen mukaan erityisesti naisia häiritään pelatessa.

14.9.2012 15:58

Price Chartingin julkaisemat tutkimustulokset kertovat, että pelaajayhteisöissä piisaa edelleen seksismiä. Erityisesti naiset joutuvat epämiellyttävän käyttäytymisen kohteeksi.

Emily Matthew’n toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 874 pelaajaa. Neljä viidestä vastaajasta oli sitä mieltä, että seksismi on näkyvästi esillä pelaajayhteisössä.

Kyselyssä ei keskitytty niinkään itse peleissä esiintyvään räikeään sukupuolierotteluun vaan pelaajien käyttäytymiseen.

Tutkimuksen mukaan naiset joutuvat seksismin kohteeksi huomattavasti miehiä todennäköisemmin. Yli 60 prosenttia vastanneista naisista totesi kokeneensa ahdistelua tai pilkkaa. Miehillä vastaava luku oli reilut 15 prosenttia.

Myös miesten ja naisten kokemassa kohtelussa oli eroavaisuuksia. Naisille luvattiin esimerkiksi apua paljaiden rintojen vilauttamista vastaan, kun taas miehille kaupattiin alastonkuvia vastineeksi pelissä käytettävästä kullasta.

Peräti 12,9 prosenttia miespuolisista vastaajista kertoi valehdelleensa sukupuolesta saadakseen etua tai huomiota pelissä. Naisista kymmenen prosenttia paljasti puolestaan käyttäneensä sukupuoltaan hyödykseen.

Lisää tutkimuksesta pääsee lukemaan Price Chartingin verkkosivuilta.

Lisää luettavaa