Tutkimus: PS4-konsoli ostetaan pelien takia, Xbox One merkkiuskollisuudesta / Uutiset / pelaaja.fi

Tutkimus: PS4-konsoli ostetaan pelien takia, Xbox One merkkiuskollisuudesta

26.02.2015 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
35

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan PlayStation 4 -konsolia ostetaan sen pelien paremman resoluution takia.

Kuluttajakäyttäytymistä tutkivan Nielsenin mukaan muita syitä PlayStation 4 -konsolin valitsemiseen sen kilpailijoiden sijaan olivat esimerkiksi sen Blu-ray -soitin, parempi pelivalikoima sekä se, että perhe haluaa pelata pelejä PlayStation 4:llä.

Xbox Onea ostetaan pääasiallisesti merkkiuskollisuuden takia. Xbox Onea ostetaan myös sen innovatiivisten teknisten ominaisuuksien vuoksi. Xbox Onen omistajat pitävät laitetta myös yksinkertaisesti hauskana.

Huomionarvoista on se, että molempien konsoleiden omistajat kertoivat erääksi hankitasyyksi oman suosikkikonsolin paremman prosessointitehon kilpailijoihin verrattuna.

Nintendon Wii U -konsoli hankitaan pääasiallisesti sen hauskuuden takia. Sitä pidetään myös lapsille sopivampana kuin muita konsoleita, ja Wii U:n hinta-laatusuhdetta kehuttiin. Myös Wii U:ta ostetaan paljon merkkiuskollisuuden takia.

Lähde: Eurogamer.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa

Huutonaurua PS4:n "Game Library"- ja "Better Resolution"-kohdille. Muut aspektit ovatkin sitten ihan täyttä asiaa.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic

Huutoripulia Xbox Onen "Innovative Features" -kohdalle.

Käyttäjän LordZalor kuva
LordZalor

Ei siinä, kyllähän noista jokainen kelpaisi mutta Wii U hun päädyin juurikin yksinoikeuksien vuoksi. Multiplattarit nimikkeet sitten PC:llä, kuten No Man's Sky ja tuleva Batman.

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

Kuka oikeasti tekee ostopäätöksen konsolin resoluutioon nojaten??? Ikäänkuin olisi ihan sama, mitä siellä ruudulla pyörii, kunhan kuva on skarpimpi, mitä kaverin konsolissa.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Haha. Itsellä on PS4 pelien takia. Wii U pelien takia. Jos olisi rahaa kun roskaa niin myös Xone kahden pelien takia. Peli-pc on myös pelien takia, sekä ammattisovellusten takia, enemmänkin sitä älytöntä vääntöä pitää olla jälkimmäisen takia. Pelaaminen sillä sujuvasti on bonusta. Pelkkään pelaamiseen riittäisi konsolit, toki pc:llä on myös muutamia loistavia vain pc:lle tehtyjä pelejä. Että joo. Merkkiuskollisuus on tyhmin syy ostaa mitään.

Käyttäjän Squalo FIN kuva
Squalo FIN

Löytyyhän tuo Blu-ray soitin ONE:stakin.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Eipä oikein tullut mikään yllärinä. Korkeampi resoluutio PS4 valintana tosin pistää hieman hymyilyttämään. Tavallaan ikävää että Nintendo ei tunnu pääsevän pois lapsiystävällisestä luonteestaan.

Lainaus käyttäjältä Squalo FIN

Löytyyhän tuo Blu-ray soitin ONE:stakin.

PS1 oli loistava CD-soitin.
PS2 oli loistava DVD-soitin.
PS3 oli loistava 3D BD-soitin.
Varmaan tuollainen kaava jäänyt ihmisten takaraivoon, joten automaattisesti PS4 mielletään hyväksi BD-soittimeksi.

Käyttäjän TumTum kuva
TumTum

Edellisen sulupolven kohdalla otsikon tilanne tuntui olevan täällä suomessa juuri päinvastainen. Xbox 360 ostettiin pelien takia ja Pleikka kolmonen siksi kun playstation.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Tuo ylhäällä oleva PS4:sen ja ohjaimen kuva tekee heti voimakkaan reaktion "haluan pelaamaan."

Käyttäjän Almasy kuva
Almasy

Kiinnostaisi tietää, mikä on ollut tutkimuksen otantamenetelmä, koska tuntuu omituiselta, että resoluution kaltaiset syyt painaisivat Pekka Peruspelaajan (tai kenenkään) vaakakupissa. Voihan se toki olla, että jonkinlainen mainosjargon tai sensaatiohakuisten uutisten otsikot ovat syöpyneet ihmisten mieliin, mutta ennen yleistämistä kaikkiin konsolinomistajiin tutkimusmenetelmät pitäisi olla tiedossa.