Tutkimus: PS4-konsoli ostetaan pelien takia, Xbox One merkkiuskollisuudesta

Tutkimus kertoo, miksi konsoleita ostetaan.

26.2.2015 14:20

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan PlayStation 4 -konsolia ostetaan sen pelien paremman resoluution takia.

Kuluttajakäyttäytymistä tutkivan Nielsenin mukaan muita syitä PlayStation 4 -konsolin valitsemiseen sen kilpailijoiden sijaan olivat esimerkiksi sen Blu-ray -soitin, parempi pelivalikoima sekä se, että perhe haluaa pelata pelejä PlayStation 4:llä.

Xbox Onea ostetaan pääasiallisesti merkkiuskollisuuden takia. Xbox Onea ostetaan myös sen innovatiivisten teknisten ominaisuuksien vuoksi. Xbox Onen omistajat pitävät laitetta myös yksinkertaisesti hauskana.

Huomionarvoista on se, että molempien konsoleiden omistajat kertoivat erääksi hankitasyyksi oman suosikkikonsolin paremman prosessointitehon kilpailijoihin verrattuna.

Nintendon Wii U -konsoli hankitaan pääasiallisesti sen hauskuuden takia. Sitä pidetään myös lapsille sopivampana kuin muita konsoleita, ja Wii U:n hinta-laatusuhdetta kehuttiin. Myös Wii U:ta ostetaan paljon merkkiuskollisuuden takia.

Lähde: Eurogamer.

Lisää luettavaa