Tutkimus: Vain neljännes Early Access -peleistä on valmistunut

Early Accessin suosio on ollut kovassa kasvussa, mutta pelejä on saatu valmiiksi verkkaisella vauhdilla.

19.11.2014 08:00

Pelien julkaiseminen keskeneräisenä Early Access -versiona on kasvattanut suosiotaan vuoden 2014 aikana, mutta vain murto-osa peleistä on saatu valmiiksi.

Videopelitutkimuksia ja -konsultointia toteuttavan EEDAR-markkinatutkimusyhtiön julkaisemien lukujen mukaan vain 25 % Steamin Early Access -ohjelmassa julkaistuista peleistä on saanut lopullisen julkaisuversion. Early Access -versioiden julkaiseminen on kuitenkin kasvanut huimasti edellisvuodesta. Vuonna 2013 Early Access -pelejä saapui markkinoille 103 kappaletta, mutta kuluvan vuoden aikana ohjelmassa on julkaistu jo 255 peliä lokakuun loppuun mennessä.

EEDARin analytiikkajohtaja Patrick Walkerin mukaan valmiiden julkaisujen vähäinen määrä ei varsinaisesti johdu Early Access -julkaisujen suhteellisesta uutuudesta. Esimerkiksi Early Access -ohjelman käynnistyttyä maaliskuussa 2013 palveluun saapuneista 9 pelistä vain kolme on ehditty saada valmiiksi reilun puolentoista vuoden aikana.

Early Access -ohjelman suosituimmat lajityypit ovat olleet strategia- ja räiskintäpelit. Strategiapelejä on myös julkaistu suhteellisesti eniten, sillä 43% strategiaprojekteista on saatu valmiiksi tähän mennessä. Julkaisutilastojen häntää pitävät simulaatio- ja autoilupelit, joista valmiiksi on saatu alle 10 %. Simulaatiopelien osalta tilanne onkin erityisen heikko, sillä lajityyppi on Early Accessin kolmanneksi suosituin 49 pelillään, joista vain 8% on julkaistu virallisesti.

Vaikka pelaajan voisi kuvitella säästävän rahaa hankkiessaan tuotteen jo kehitysvaiheen yhteydessä, on totuus ollut tähän saakka toinen. Keskimäärin Early Access -peleistä on maksettu keskimäärin 16,40 dollaria, kun valmistuneiden julkaisujen keskihinta on ollut 15,59 dollaria. Ostajan kannalta tilanne on ollut heikoin roolipelien osalta, joista Early Access -vaiheessa on maksettu keskimäärin yli neljä dollaria enemmän kuin valmiista pelistä.

Walker suositteleekin julkaisijoita ja kehittäjiä harkitsemaan keskeneräisten pelien tuomista markkinoille. Rakentavan palautteen ja käyttäjien tuen ohella Early Access -pelit saattavat hänen mukaansa saada jatkossa osakseen myös entistä enemmän negatiivista huomiota, mikäli julkaisuja ei aleta saada valmiiksi.

Lähde: Gamesindustry

Lisää luettavaa