Twisted Metal -sarja saapuu heinäkuussa

PlayStation-autotoimintapeli kääntyy tv-sarjaksi.

28.4.2023 11:12

Twisted Metal -televisiosarja on saanut julkaisupäivänsä.

Peacock-suoratoistopalvelussa ilmestyvä Twisted Metal saapuu tilaajien saataville 27. heinäkuuta alkaen. Täkäläiset katsojat saavat kuitenkin odottaa vielä ainakin jonkin aikaa, sillä sarjan on vahvistettu toistaiseksi ilmestyvän vain Yhdysvalloissa.

Usean vuoden ajan työn alla olleen Twisted Metalin kerrotaan saavan piakkoin myös ensimmäisen kiusoittelutrailerinsa. Kymmenosaista sarjaa tähdittävät esimerkiksi 8 Milessä ja Altered Carbonissa esiintynyt Anthony Mackie ja Brooklyn 99:sta tuttu Stephanie Beatriz.

Twisted Metal -sarja ei tiettävästi seuraa suoraan PlayStationin autoilutoimintapelisarjaa, vaikka sarjaa varten kirjoitettu tarina onkin ottanut inspiraatiota pelisarjan tapahtumista. Sarjasta ei kuitenkaan ole vielä paljastettu juurikaan tarkempia tietoja.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa