Twitch haastoi vihaa lietsoneet häiriköt oikeuteen / Uutiset / pelaaja.fi

Twitch haastoi vihaa lietsoneet häiriköt oikeuteen

11.09.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
8

Suoratoistojätti Twitch on haastanut kaksi käyttäjäänsä oikeuteen vihanlietsonnan vuoksi.

Twitchin nostamassa oikeuskanteessa kahta käyttäjää syytetään rasistisen, seksistisen ja homofobisen sisällön julkaisemisesta vähemmistöryhmiä edustavien striimaajien kanavilla. Kanteen mukaan käyttäjät ovat jatkaneet yhtiön käyttöehtojen vastaista toimintaansa käyttökielloista huolimatta esimerkiksi uudistamalla toimintatapojaan häiriköinnin tunnistamisen estämiseksi. Toiminnan kerrotaan tuottavan vakavaa haittaa alustan käyttäjäyhteisölle, mikä näkyi esimerkiksi syyskuun alussa järjestetyssä häiriköinnin vastaisessa digitaalisessa ulosmarssissa.

Oikeudenkäyntiä hankaloittaa epävarmuus kanteessa mainittujen käyttäjien henkilöllisyydstä. Nimellä CruzzControl tunnetun käyttäjän uskotaan asuvan Hollannin Baartossa, kun taas CreatineOverdoseksi kanteessa nimetyn henkilön asuinpaikaksi kerrotaan Wien.

Twitchin mukaan se jatkaa kanteen ohella myös muita toimiaan häiriköinnin kitkemiseksi. Yhtiö kertoo esimerkiksi kehittävänsä uusia työkaluja Twitch-kanavien turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Lähde: PC Gamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän N0b0 kuva
N0b0

Tässä taas nähdään miten helppoa on sosiaalisessa mediassa tehdä rikoksia/haittaa jollekin ilman että välttämättä joutuu vastaamaan teoistaan. Olen itse sitä mieltä että jokainen sivusto mihin teet käyttäjän vaatisi jonkin näköisen tunnistautumisen. Mutta hyvä että Twitch koittaa tehdä asialle jotain.

Käyttäjän Object422 kuva
Object422

Hmm... uskoisin, että jos sivustot alkaisivat vaatimaan tunnistautumisen, niin monet vain siirtyisivät sellaiselle sivustolle, joka ei vaatisi sitä. Itse en ole edes tunnistautunut siihen Youtube verify hommeliin, että voi katsoa ikärajoitteisia videoita, koska tuntuu oudolta ja epämiellyttävältä 1984 meiningiltä antaa omat ID tai pankkitiedot heille, vaan sen sijaan kiertelen sen erilaisilla scripteillä. Samaa tekisin, jos sivustot vaatisivat näitä tietoja, poikkeuksena tietenkin pankki-, vero-, terveysasiat ja muut samantyyppiset, jotka oikeasti tarvitsevat henkilöllisyystietoja.

Käyttäjän Retro22 kuva
Retro22
Lainaus Object422

juurikin näin jos internet ei oo enää vapaa sit pitää mennä tor nettii

Käyttäjän N0b0 kuva
N0b0
Lainaus Retro22

[quote="Object422"]Hmm... uskoisin, että jos sivustot alkaisivat vaatimaan tunnistautumisen, niin monet vain siirtyisivät sellaiselle sivustolle, joka ei vaatisi sitä. Itse en ole edes tunnistautunut siihen Youtube verify hommeliin, että voi katsoa ikärajoitteisia videoita, koska tuntuu oudolta ja epämiellyttävältä 1984 meiningiltä antaa omat ID tai pankkitiedot heille, vaan sen sijaan kiertelen sen erilaisilla scripteillä. Samaa tekisin, jos sivustot vaatisivat näitä tietoja, poikkeuksena tietenkin pankki-, vero-, terveysasiat ja muut samantyyppiset, jotka oikeasti tarvitsevat henkilöllisyystietoja.[/quote]

juurikin näin jos internet ei oo enää vapaa sit pitää mennä tor nettii

Ymmärrän tämä näkökulman, mutta jos ihmiset eivät osaa olla, niin annetaan asian olla vai? Sosiaalisessa mediassa voit tehdä toisesta feikkiprofiilin ja mustamaalta henkilön, tai lähettää tappouhkauksia jne. Ja harvoin nämä joutuvat vastaamaan teoistaan. Tottakai se omat pankkitiedot tai henkilökortin lähettäminen ja niiden tarkistaminen on iso homma sekä varmasti herkistää tietojen pöllimiseen jos ne antaa väärälle sivustolle, kai tähänkin voisi jonkun ratkaisun tehdä.

Mutta tämä on niin sellainen asia joka jakaa porukkaa ja eniten pelätään juuri sitä oman yksityisyyden menettämistä.

Käyttäjän Object422 kuva
Object422
Lainaus N0b0

[quote="Retro22"][quote="Object422"]Hmm... uskoisin, että jos sivustot alkaisivat vaatimaan tunnistautumisen, niin monet vain siirtyisivät sellaiselle sivustolle, joka ei vaatisi sitä. Itse en ole edes tunnistautunut siihen Youtube verify hommeliin, että voi katsoa ikärajoitteisia videoita, koska tuntuu oudolta ja epämiellyttävältä 1984 meiningiltä antaa omat ID tai pankkitiedot heille, vaan sen sijaan kiertelen sen erilaisilla scripteillä. Samaa tekisin, jos sivustot vaatisivat näitä tietoja, poikkeuksena tietenkin pankki-, vero-, terveysasiat ja muut samantyyppiset, jotka oikeasti tarvitsevat henkilöllisyystietoja.[/quote]

juurikin näin jos internet ei oo enää vapaa sit pitää mennä tor nettii [/quote]

Ymmärrän tämä näkökulman, mutta jos ihmiset eivät osaa olla, niin annetaan asian olla vai? Sosiaalisessa mediassa voit tehdä toisesta feikkiprofiilin ja mustamaalta henkilön, tai lähettää tappouhkauksia jne. Ja harvoin nämä joutuvat vastaamaan teoistaan. Tottakai se omat pankkitiedot tai henkilökortin lähettäminen ja niiden tarkistaminen on iso homma sekä varmasti herkistää tietojen pöllimiseen jos ne antaa väärälle sivustolle, kai tähänkin voisi jonkun ratkaisun tehdä.

Mutta tämä on niin sellainen asia joka jakaa porukkaa ja eniten pelätään juuri sitä oman yksityisyyden menettämistä.

Joo, ymmärrän myös tuon näkemyksen ja esimerkiksi ne swattaukset, jotka johtavat ihmisten kuolemiin jonkun videopelin takia ovat ihan sairaita, ja syylliset antsaitsevat rangaistuksen. Vaikea kysymys, johon ei ole vielä löydetty helppoa ja toimivaa ratkaisua, mutta siitä keskusteleminen ja uutisointi on tärkeää. Toin vain yksityisyyden suojaamisen lisäksi sen näkökulman, että jos joku oikeasti haluaa tehdä pahaa, niin hän myös valitettavasti pystyy kiertämään kaikenlaisia estoja eri tavoin.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob
Lainaus N0b0

Tässä taas nähdään miten helppoa on sosiaalisessa mediassa tehdä rikoksia/haittaa jollekin ilman että välttämättä joutuu vastaamaan teoistaan. Olen itse sitä mieltä että jokainen sivusto mihin teet käyttäjän vaatisi jonkin näköisen tunnistautumisen. Mutta hyvä että Twitch koittaa tehdä asialle jotain.

Ei taida rasismi tai seksismi olla laitonta, ainakaan jenkeissä. Toki sielläkin laiton uhkaus on laiton, mutta siitä ei ainakaan tässä jutussa puhuta. En sitten tiedä minkä maan lakien mukaan tässä mennään, Hollannin?

Käyttäjän Zhinarkos kuva
Zhinarkos

On hyvä, että Twitch pureutuu tähän asiaan. Itse olen katsellut jo vuoden 2012 lopusta lähtien ja vaikka hyviä päivityksiä palveluun onkin tehty, tuntuu minusta siltikin siltä, että Twitch, tai Amazon, tai kuka tässä nyt johdossa vastaakin näistä kehityspäätöksistä, ei ole ottanut tarpeeksi askelia helpottaakseen streamaajien ja katsojien turvallisuutta. Enkä puhu mistään varkaudenesto turvallisuudesta vaan nimenomaan vihapuheen lietsonnan ja häiriköinnin estämisestä. Muunmuassa tagit ovat ihan kelpo systeemi toki merkkaamaan sisältöä, mutta mitä oikeasti tarvittaisiin, olisi edes alkeellinen systeemi filtteröidä katsojia ja streamaajia. Tästä hyötyisivät kaikki, streamaajat saisivat filtteröidä ja blockata katsojia ja katsojat saisivat tehdä saman streamaajille.

Itse en ole mikään webbidevaus velho, mutta tiedän, että tällaisten systeemin implementoiminen on mahdollista. Systeemin ei tarvitse olla täydellinen, mutta Twitch ei ole tehnyt edes sitä vähääkään, että olisi laittanut tällaista ominaisuutta edes kokeiluun.

Parennettavaa on monissa muissakin asioissa. Asiakaspalvelu on hidasta tahi jopa olematonta, automodissa on edelleen hyvin rajatut toiminnot ja se ei ole kovin tehokas, kommunikaatiota kehityksestä ja artikkelissa mainitusta toiminnasta ei tapahdu (oletettavsti siitä syystä, että sitä ei juurikaan tehdä), jne.

Kuulostan hieman kaverilta, joka odottaa ihmeitä. Ihan kuin yksi firma voisi korjata ihmisten käytöksen inernetissä. Odotukseni ovat mielestäni melko perustavanlaatuisia, asioita, joita Twitchin olisi pitänyt korjata tai kokeilla korjata jo ajat sitten. On jossittelua, olisiko joillakin näillä toimilla voitu estää vihabottausta tai muita häirköintiin liittyviä ongelmia, mutta olisi se ainakin tehnyt streamaajien arjesta helpompaa näissä tilanteissa.

Hyvää on, että Twitch tarttuu tähän. Huonoa on, että Twitchiä ei kiinnosta oikeasti mitä heidän palvelussaan tapahtuu. Niin kauan kuin suurimmat tähdet tuovat rahaa ja suuria lakionelgmia ei synny (köh, DMCA) on kaikki ihan ok mennä autopilotilla eteenpäin.

Käyttäjän Plompo kuva
Plompo

Samoilla linjoilla kuin Zhinarkos. Uskon että Twitchillä olisi varaa rajoittaa käyttäjien vapauksia ilman että se on kirjaimellisesti 1984, toisin kuin jotkut väittävät. Suurin osa suoratoistopalveluja katsovista tai kuuntelevista ei käytä chattia, ei ole kaikilla edes käyttäjätunnuksia niihin palveluihin mitä katsovat jos sitä ei vaadita.

Tietysti chat-kulttuuri on hyvin persoonallinen ja tärkeä osa sivustoa, mutta yleisen järjestyksen sekä sivuston tulevaisuuden kannalta on tärkeää sekin ettei jokaisen pipipään anneta loputtomiin sikailla miten lystää. Toki tämäkin tapaus ei varsinaisesti korjaa mitään kuin ehkä hetkeksi. Olisipa Twitchillä vahvemmat kilpailijat.

Nostoja