Twitch mainosti vahingossa pornoa kilpailijalle siirtyneen Ninjan kanavalla / Uutiset / pelaaja.fi

Twitch mainosti vahingossa pornoa kilpailijalle siirtyneen Ninjan kanavalla

12.08.2019 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
6
Twitch, Ninja, porno, Mixer

Suositun streamaaja Tyler 'Ninja' Blevinsin Twitch-kanavalla on käynyt nolo moka.

Äskettäin Microsoftin omistamaan Mixer-suoratoistopalveluun siirtyneen Ninjan vanha Twitch-kanava jäi tarpeettomaksi, joten Twitch alkoi hyödyntämään sitä muiden kanavien suositteluun. Suositettujen kanavien joukkoon pääsi kuitenkin lipsahtamaan pornoa esittänyt kanava.

Suositelluilla kanavilla ei ole mitään tekemistä Ninjan kanssa, mutta hän päätyi julkaisemaan Twitter-tilillään videon, jossa hän pahoittelee tapahtunutta ja kertoo olevansa tyrmistynyt asiasta. Ninjan mukaan Twitch ei myöskään ole hyödyntänyt muiden streamaajien kanavia vastaavalla tavalla muiden kanavien mainostamiseen.

Twitchin toimitusjohtaja Emmett Shear kertoo niin ikään Twitterissä julkaisemassaan vastineessa, että Ninjan kanavalle noussut sisältö oli räikeästi Twitchin sääntöjen vastaista. Pornoa esittänyt kanava on tämän vuoksi suljettu pysyvästi. Suositukset on myös poistettu väliaikaisesti käytöstä asian selvittämisen ajaksi. Shear myös pahoittelee tapahtunutta Ninjalle ja kertoo, ettei asialle ole tekosyitä.

Lähde: Twitter

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Että mitä?! Tits.tv...eiku twitch.tv näytti pornoa, sehän on ollut täynnä softcorea jo jonkin aikaa.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Huvittava tämä tapa pahoitella vaikka ei ole itse tehnyt mitään. En itse tekisi vastaavaa videota jos olisin samassa tilanteessa vaan korostaisin, että itselläni/tiimilläni ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä. Miksi siitä pitäisi olla pahoillaan?

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus
Lainaus zappah

Huvittava tämä tapa pahoitella vaikka ei ole itse tehnyt mitään. En itse tekisi vastaavaa videota jos olisin samassa tilanteessa vaan korostaisin, että itselläni/tiimilläni ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä. Miksi siitä pitäisi olla pahoillaan?

Kannattaa pelata varman päälle kun kyse on isoista rahoista.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Augustus

Kannattaa pelata varman päälle kun kyse on isoista rahoista.

Toki tässä tapauksessa mutta tuntuu olevan ihan yleinen tapa USA:ssa. Aina ollaan pahoillaan joka asiasta vaikka itse ei ole asiaan vaikuttanut. No, tapansa tietenkin kaikilla mutta hölmöltä se silti vaikuttaa. Vähän sama kuin se, että kysellään kovasti "what's up" mutta ei odoteta oikeasti vastausta ja kun esim. suomalainen sitten kertoo rehellisesti niin ollaan vähän että "öö, en ehkä halunnut tietää tuota kaikkea".

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus zappah

Huvittava tämä tapa pahoitella vaikka ei ole itse tehnyt mitään. En itse tekisi vastaavaa videota jos olisin samassa tilanteessa vaan korostaisin, että itselläni/tiimilläni ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä. Miksi siitä pitäisi olla pahoillaan?

Tässä tapauksessa ja yleensäkin taitaa tämän tyylinen pahoittelu olla laskelmoitu passiivis-aggressiivinen veto, jolla halutaan korostaa ex-"työnantajan" tekemää virhettä. Kun pahoittelet jonkun muun puolesta, niin samalla tietenkin vihjaat, että tämä on tehnyt jotain pahoittelemisen arvoista.

Käyttäjän wlizer kuva
wlizer
Lainaus zappah

Huvittava tämä tapa pahoitella vaikka ei ole itse tehnyt mitään. En itse tekisi vastaavaa videota jos olisin samassa tilanteessa vaan korostaisin, että itselläni/tiimilläni ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä. Miksi siitä pitäisi olla pahoillaan?

Jos itse on brändänny oman kanavansa lapsiystävälliseksi siten että vanhemmat voi esim antaa lapsen turvallisesti käydä katsomassa hänen kanavaansa. Hän pyysi anteeksi sitä ettei pystynyt estämään kanavan väärinkäyttöä ja myös pyysi anteeksi sitä että luottamus suhteeseen oli tätä kautta jäänyt aukko.