
Twitch-striimauspalvelussa suursuosion saavuttanut Only Up! -peli on poistettu saatavilta pitkäksi aikaa, pelin kehittäjä kertoo.
Parhaimmillaan noin 280 000 samanaikaista katsojaa Twitchissä kerännyt Only Up! oli vaikeudestaan ja varsin karusta ulkoasustaan tunnetuksi tullut peli, jossa pelaajien tehtävänä oli nimensä mukaisesti vain kivuta ylöspäin. Pelin vaikeusasteen arvellaan olleen avain suureen suosioon, sillä se kirvoitti varsin lennokkaita reaktioita striimaajista.
Suosion lisäksi Only Up! joutui myös kohujen keskelle lyhyen elinkaarensa aikana. Peliä syytettiin plagioinnista, sillä sen havaittiin käyttäneen toisen kehittäjän omistamaa hahamomallia. Lisäksi pelin havaittiin sisältäneen NFT:ihin viittaavaa sisältöä, mitä ei otettu vastaan innolla peliyhteisössä.
Only Up!:n ensimmäisen pelinään julkaissut nimimerkillä Indiesolodev tunnettu kehittäjä päätyi lopulta vetämään pelin saatavilta Steamista. Pelin nyt jo poistetulla Steam-sivuilla julkaistussa viimeisessä viestissä kehittäjä kertoo halunneensa mielenrauhaa ja pitävänsä taukoa pelin kehityksestä.
Only Up!:n sijaan Indiesolodev aikoo jatkossa käyttää aikansa toiseen projektiinsa, jonka hän kertoo olevan täysin erilainen peli. Tähän saakka yksin työskennellyt kehittäjä toivoo saavansa Kith-työnimellä tunnettuun projektiin ympärilleen pienen kehitystiimin, sillä hän kuvailee uutta peliä haastavaksi projektiksi, jonka aikana hän haluaa hioa omia pelisuunnittelutaitojaan.
Lähde: Kotaku