Pc ja PlayStation 4 ovat saamassa ensi vuonna varsin tyyliteltyä toimintapelattavaa ranskalaiselta Game Bakers -indiestudiolta. Entisistä Ubisoft-kehittäjistä koostuvassa studiossa työn alla on parhaillaan Furi, joka onnistuessaan voi vielä hyvinkin olla varsinkin japanilaisten toimintapelien fanien mieleen.

– Olen unelmoinut pitkään tekeväni puhtaista pomotaisteluista koostuvan pelin, joka keskittyisi kaksintaisteluihin ja sellaisten vihollisten nujertamiseen, jotka vetävät vertoja kyvyillesi ja voimillesi. Furi on kehitetty japanilaisia toimintapelejä ajatellen – ne palkitsevat kyvykkyyden ja refleksit välittömällä reagointikyvyllä varustetuilla hahmoilla. Tätä on nähty esimerkiksi Devil May Cryssa, kaikissa Platinumin peleissä ja jopa Super Punch Out -sarjassa, pelin luova vetäjä Emeric Thoa selittää.

Furin ulkoasun luomisessa Game Bakersia on avustanut manga-taiteilija Takashi Okazaki. Mies tunnetaan parhaiten Afro Samurai -sarjastaan.

Ennen Furia Game Bakers on vastannut muun muassa Wii U:lla ja 3DS:llä nähdyn Squids Odyssey -pelin kehityksestä. Kyseessä oli söpöhkö taktinen roolipeli merenelävistä.

Lähde: The Game Bakers

Lisää luettavaa