Ubisoft: Assassin's Creed Odysseyn julkaisu rikkoi sarjan tämän sukupolven ennätyksen / Uutiset / pelaaja.fi

Ubisoft: Assassin's Creed Odysseyn julkaisu rikkoi sarjan tämän sukupolven ennätyksen

10.10.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
31

Viime viikolla myyntiin saapunut Assassin's Creed Odyssey on tehnyt kauppansa. Siitäkin huolimatta, että aiemmasta pelisarjan osasta on kulunut vasta vuosi, on Ubisoft hehkuttanut Odysseyn julkaisuviikon olleen Assassin's Creedin tähän asti paras tämän konsolisukupolven aikana.

– Olemme erittäin ylpeitä, mitä tiimi on saavuttanut Assassin's Creed Odysseylla ja nöyriä kriitikoiden sekä pelaajien antamasta mahtavasta vastaanotosta. Pelin laatuun ja rohkaiseviin reaktioihin nähden uskomme Odysseyn olevan vielä yksi parhaimmin koskaan menestyviä Assassin's Creed -pelejä, Ubisoftin markkinointipomo Geoffroy Sardin toteaa.

Minkäänlaisia tarkkoja myyntilukuja Assassin's Creed Odysseyn menestykselle ei ole annettu. Ubisoftin puheen perusteella Odysseyn menestys on jättämässä kuitenkin jo viime vuonna nähtyä Originsia varjoonsa. Vuosi sitten Ubisoft vuorostaan hehkutti, kuinka Originsin ensimmäisen kymmenen päivän myynnit olivat tuplasti paremmat kuin Assassin's Creed Syndicaten

Lähde: Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Itse tuli peruttua ennakkotilaus mutta lähinnä sen takia, että RDR 2 tulee pian ja Odyssey varmasti veisi melkoisesti pelitunteja ja jäisi luultavasti kesken. Parempi hommata myöhemmin paremmalla ajalla.

Odyssey kyllä kiinnostaa kovasti, sillä Origins oli ensimmäinen AC-peli, jonka pelaaminen on viihdyttävää. Sen jälkeen oikeastaan täytyy pohtia, että minkä vuoksi niitä aiempia edes pelasi? No okei, olihan esim. laivataistelu hiton siistiä ja toimivaa, että kyllä niissä jotain aina on ollut.

Käyttäjän jani kuva
jani

Odyssey on pitkästä aikaa hyvä Assassin Creed. Rpg mekaniikat ja lootti veti mukaansa enemmän kuin tarina.

Käyttäjän menu kuva
menu

Kun haluaisi suorittaa kaikki ja pelissä on jotain turhia juttuja kuten 200 höyhenen metsästystä niin se pysäyttää ostamasta peliä

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Sanon vieläkin että näillä on niin vähän tekemistä Assassin's Creedien kanssa että melkein voisi olla oma juttunsa. Ei siinä origins ja odyssey ihan hyviä ja toimivia pelejä.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Itsellä tämä oli varattuna, mutta pitää ensin aiemmat osat pelata alta ja siihen mennessä lienee jo muutama DLC:kin jo ilmestynyt.

Pelin yhteydessä on noussut paljon porua mikromaksuista ja tämä huolettaa aika kovasti, toivottavasti näistä pääsee eroon ajan kuluessa Shadow of Warin tavoin.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus menu

Kun haluaisi suorittaa kaikki ja pelissä on jotain turhia juttuja kuten 200 höyhenen metsästystä niin se pysäyttää ostamasta peliä

Ne nimenomaiset höyhenet taisivat olla AC 2:ssa, että... Toki tekemistä ja kerättävää on paljon mutta niin sitä on esim. Witcher 3:ssakin. On siis enemmänkin pelityypin "ongelma", erityisesti kun AC lähti rpg-suuntaan.

Olen aika lailla kaikki AC-pelit pelannut 100% läpi ja Origins oli sen suhteen viihdyttävin tapaus. Olisin jaksanut enemmänkin, toisin kuin muiden suhteen. Itse asiassa ostin Originsiin lisärit ja jauhoin nekin läpi.

Lainaus taistelujake

Sanon vieläkin että näillä on niin vähän tekemistä Assassin's Creedien kanssa että melkein voisi olla oma juttunsa. Ei siinä origins ja odyssey ihan hyviä ja toimivia pelejä.

Vain hyvä että se sillisalaatti, jota juoneksi kai kutsuttiin, tajuttiin jättää pois. Ei siinä ollut enää mitään järkeä ollut pitkään aikaan.

Käyttäjän HumppaLeka kuva
HumppaLeka

Juoni asia erikseen, mutta se assasiini fiilis puuttuu täysin!

Käyttäjän ajajehu kuva
ajajehu
Lainaus HumppaLeka

assasiini fiilis puuttuu täysin!

Tämä.

Ubisoftin olisi kannattanut julkaista Origins ja Odyssey muulla nimellä, vaikkapa uutena pelisarjana. Ei näillä ole mitään tekemistä Creedien kanssa, vaikka Odyssey sen pitkähkön taruolento-/nykypäivä-questlinen sisältääkin.

Lainaus zappah

Vain hyvä että se sillisalaatti, jota juoneksi kai kutsuttiin, tajuttiin jättää pois. Ei siinä ollut enää mitään järkeä ollut pitkään aikaan.

Niin, tämä nyt on täysin omaa mutuiluasi kun et ilmeisesti Assassin's Creedien tarinaa tunne ja/tai ole seurannut alusta asti. Asia on vähän eri meille, jotka ovat lukeneet kirjoja, katsoneet sarjoja ja läpäisseet aiemmat pelit jopa kymmeniä kertoja. Origins ja Odyssey ovat keränneet sarjan pitkäaikaisilta faneilta paljon lokaa niskaan ja syystäkin.

Meillä kun on vielä muistissa sekin aika, kun AC:t oikeasti sisälsivät mieleenpainuvia hahmoja ja tarinoita. Tai edes kunnollisen loppuhuipentuman. Revelations, AC III, anyone? Milloin sarjassa on viimeksi nähty edes Black Flagin tasoinen tarina ja loppu?

Kauas on tultu, valitettavasti.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus HumppaLeka

Juoni asia erikseen, mutta se assasiini fiilis puuttuu täysin!

Kerrotko että mitä se "assassiini fiilis" käytännössä on? Originsissa saa ainakin murhata porukkaa entistä enemmän ja vapaammin. Itseä nimenomaan kyrsi aiemmissa se, että "salamurha" (kai "fanina" tajuat eron assassiinien ja salamurhan välillä? Kannattaa lukea jos et) piti tehdä juuri kuten kehittäjät olivat ajatelleet. Oli puskista tehty reitti puulle, josta yhtä ainoa oksaa pitkin piti kulkea ukon päälle ja painaa näppäintä X. Todella innovatiivista pelaamista!

Tuollaisen jälkeen todellakin otan vastaan Originsin vapauden. Mutta tosiaan, kerro mitä se "assassiini fiilis" on.

Lainaus ajajehu

Niin, tämä nyt on täysin omaa mutuiluasi kun et ilmeisesti Assassin's Creedien tarinaa tunne ja/tai ole seurannut alusta asti. Asia on vähän eri meille, jotka ovat lukeneet kirjoja, katsoneet sarjoja ja läpäisseet aiemmat pelit jopa kymmeniä kertoja. Origins ja Odyssey ovat keränneet sarjan pitkäaikaisilta faneilta paljon lokaa niskaan ja syystäkin.

Jaha. Perinteinen "et ole tarpeeksi fani"-perustelu. Olen ostanut kaikki sarjan pelit sivuosat mukaanlukien sekä pelannut ne 100% jokaikisen. Tarinalle kävi about sama kuin Lostille: alkussa mielenkiintoista mutta loppua kohden menee ihan yhdentekeväksi hötöksi.

Aika moni ns. "fani" on samaa mieltä tästä. En kuitenkaan väitä että olisin oikeassa ja sinä olisit väärässä - mitä sinä tunnut tekevän - vaan totean, että mielipideasioita. Minusta homma meni ihan turhanpäiväiseksi ja oli ihan sama oliko siellä juonta ollenkaan.

Lainaus ajajehu

Meillä kun on vielä muistissa sekin aika, kun AC:t oikeasti sisälsivät mieleenpainuvia hahmoja ja tarinoita. Tai edes kunnollisen loppuhuipentuman. Revelations, AC III, anyone? Milloin sarjassa on viimeksi nähty edes Black Flagin tasoinen tarina ja loppu?

Ai joku namedroppailu on kovinta ikinä? Otetaan vähän historian hahmoja ja se riittää? Vähästäpä on kiinni. Oli se minustakin toki alussa siistiä tavata vaikkapa Leonardo mutta alkoi vähän väsyttää että pelit tungettiin mahdollisimman täyteen tunnettuja hahmoja. Samalla ei tarvinnut kätevästi itse panostaa niin paljon omien hahmojen luomiseen. Mietipä nyt jotain AC 3:nkin päähahmoja, jossa on yhtä paljon syvyyttä kuin jossain leluliikkeen pahvimainoksessa.

Olen muuten samaa mieltä siitä, että joskus AC:t sisälsivät hyviä tarinoita. Se vain meni pilalle jo KAUAN ennen Originsia, jossa tajusivat jättää sen turhan painolastin lopulta pois.

Itse pidin erityisesti siitä pelien yhteensitovasta osuudesta, eli nykyaikaan sijoittuvasta setistä. Se olikin ensimmäinen, joka pilattiin ja josta tuli yhdentekevää. Potentiaalia olisi ollut huimasti ja tekivätkin välillä hienoja juttuja sen kanssa. Itse asiassa Originsissakin oli vielä ihan mielenkiintoinen osuus tätä mutta sekin jäi todella vajaaksi. Odotin jopa sen osuuden uutta nousua kun vaikutti lupaavalta mutta ei. Jättäisivät kokonaan pois kun ei voida kunnolla hyödyntää. Samaa mieltä olen yleensäkin tästä "AC-loresta": jos se on yhdentekevää eikä potentiaalia osata käyttää, niin jätettäköön kokonaan pois.

Lainaus ajajehu

Kauas on tultu, valitettavasti.

Siitä hötöstä pitikin tulla mahdollisimman kauas :)

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake
Lainaus zappah

[quote="HumppaLeka"]Juoni asia erikseen, mutta se assasiini fiilis puuttuu täysin![/quote]Kerrotko että mitä se "assassiini fiilis" käytännössä on? Originsissa saa ainakin murhata porukkaa entistä enemmän ja vapaammin. Itseä nimenomaan kyrsi aiemmissa se, että "salamurha" (kai "fanina" tajuat eron assassiinien ja salamurhan välillä? Kannattaa lukea jos et) piti tehdä juuri kuten kehittäjät olivat ajatelleet. Oli puskista tehty reitti puulle, josta yhtä ainoa oksaa pitkin piti kulkea ukon päälle ja painaa näppäintä X. Todella innovatiivista pelaamista!

Tuollaisen jälkeen todellakin otan vastaan Originsin vapauden. Mutta tosiaan, kerro mitä se "assassiini fiilis" on.

[quote="ajajehu"]Niin, tämä nyt on täysin omaa mutuiluasi kun et ilmeisesti Assassin's Creedien tarinaa tunne ja/tai ole seurannut alusta asti. Asia on vähän eri meille, jotka ovat lukeneet kirjoja, katsoneet sarjoja ja läpäisseet aiemmat pelit jopa kymmeniä kertoja. Origins ja Odyssey ovat keränneet sarjan pitkäaikaisilta faneilta paljon lokaa niskaan ja syystäkin.[/quote]Jaha. Perinteinen "et ole tarpeeksi fani"-perustelu. Olen ostanut kaikki sarjan pelit sivuosat mukaanlukien sekä pelannut ne 100% jokaikisen. Tarinalle kävi about sama kuin Lostille: alkussa mielenkiintoista mutta loppua kohden menee ihan yhdentekeväksi hötöksi.

Aika moni ns. "fani" on samaa mieltä tästä. En kuitenkaan väitä että olisin oikeassa ja sinä olisit väärässä - mitä sinä tunnut tekevän - vaan totean, että mielipideasioita. Minusta homma meni ihan turhanpäiväiseksi ja oli ihan sama oliko siellä juonta ollenkaan.

[quote="ajajehu"]Meillä kun on vielä muistissa sekin aika, kun AC:t oikeasti sisälsivät mieleenpainuvia hahmoja ja tarinoita. Tai edes kunnollisen loppuhuipentuman. Revelations, AC III, anyone? Milloin sarjassa on viimeksi nähty edes Black Flagin tasoinen tarina ja loppu?[/quote]Ai joku namedroppailu on kovinta ikinä? Otetaan vähän historian hahmoja ja se riittää? Vähästäpä on kiinni. Oli se minustakin toki alussa siistiä tavata vaikkapa Leonardo mutta alkoi vähän väsyttää että pelit tungettiin mahdollisimman täyteen tunnettuja hahmoja. Samalla ei tarvinnut kätevästi itse panostaa niin paljon omien hahmojen luomiseen. Mietipä nyt jotain AC 3:nkin päähahmoja, jossa on yhtä paljon syvyyttä kuin jossain leluliikkeen pahvimainoksessa.

Olen muuten samaa mieltä siitä, että joskus AC:t sisälsivät hyviä tarinoita. Se vain meni pilalle jo KAUAN ennen Originsia, jossa tajusivat jättää sen turhan painolastin lopulta pois.

Itse pidin erityisesti siitä pelien yhteensitovasta osuudesta, eli nykyaikaan sijoittuvasta setistä. Se olikin ensimmäinen, joka pilattiin ja josta tuli yhdentekevää. Potentiaalia olisi ollut huimasti ja tekivätkin välillä hienoja juttuja sen kanssa. Itse asiassa Originsissakin oli vielä ihan mielenkiintoinen osuus tätä mutta sekin jäi todella vajaaksi. Odotin jopa sen osuuden uutta nousua kun vaikutti lupaavalta mutta ei. Jättäisivät kokonaan pois kun ei voida kunnolla hyödyntää. Samaa mieltä olen yleensäkin tästä "AC-loresta": jos se on yhdentekevää eikä potentiaalia osata käyttää, niin jätettäköön kokonaan pois.

[quote="ajajehu"]Kauas on tultu, valitettavasti.[/quote]Siitä hötöstä pitikin tulla mahdollisimman kauas :)

Itse ainakin haluaisin takas valkoiset kaavut, brotherhoodin kehittämisen, desmondin (on muuten vielä tavallaan elossa) ja oikean maailman tarinan joka oikeasti etenisi 4sesta lähtien ollaan rulattu lähes paikallaan toivottavasti odyssey jatkaa nykyajan tarinaa en tiedä kun en ole pelannut vielä niin paljon.