Rainbow Six Siege -huijareiden elintila alkaa olla ahtaalla.

Pelin julkaisija Ubisoft on kurittanut katalimpia kelmejä aiemminkin erinäisin huijauksenestopäivityksin, mutta yhtiön tuoreimman suunnanmuutoksen myötä myös vähemmän mustavalkoisille tapauksille annetaan vähemmän liikkumavaraa. Menneenä viikonloppuna Ubisoft toimeenpani pannapolitiikan, joka laittaa myös kaikki potentiaalisesta huijauksesta epäillyt väliaikaiselle jäähylle. 

Tiedossa ei ole, kauanko jäähy tarkalleen kestää, tai millä kriteerein sen saa laukeamaan. Todistetusti huijauksesta käryävät kuitenkin saavat sen tilalle edelleen pysyvän pelikiellon. Ubisoftin huijarihaaviin jääminen on tästä lähin myös entistä todennäköisempää, sillä yhtiö pyrkii tuoreen päivityksen myötä myös pönkittämään hakuprosessiaan entistä kattavammin kriteerein. 

Lähde: Ubisoft, GameSpot

Lisää luettavaa